No niin. Nyt se tilanne on täällä.

 

Se mitä ollaan nämä kaikki vuodet pelätty.

 

Ahdistaa, pelottaa, vituttaa. Keuhkokuume. Se hevonperkele.

 

Saaga on jo jonkin aikaa ollut rohiseva, hengitys on aika ajoin ollut tiukempaa ja yskii lohkeavasti. Kuumetta oli viimeksi muutama viikko sitten, ja se meni kolmen päivän odotuksella ja panadol auttoi. Silloin ei tarvinnut lähteä osastolle.

 

Mutta nyt, toissailtana jo se kuume nousi hiukan. Saagan normilämpö on 36,2-36,4. Torstai päivä oli itkuinen, ja rätyinen. Aamusta jo lämpö näytti 37. Siitä se nousi ja nousi. ja nousi.

Panadolikaan ei auttanut juurikaan. Lämmön mennessä jo yli 38 soitettiin sitten osastolta ohjeita. Meille oli ohjelmoitu poliklinikkakäynti kontrolli perjantaille jo muutenkin, niin sitä lähinnä siinä mietin, että uskaltaako sinne asti odottaa, vai pitääkö jo lähteä. Panadol ei auttanut, sillä saatiin ehkä maks 0,5astetta pois. Saatiin lupa lähtiä, mutta saatiin myös lupa jäädä. Mutta kun en mä tienny milloin pitäisi sit lähteä? tulisko semmonen THE tunne, että no nyt, nyt me mennään. Sittenkö kun toinen lakkaa hengittämästä? vointi romahtaa niin ettei reagoi? Mistä mä tiedän koska on oikea hetki. Todella ahdistava tunne.

 

Jäimme yöksi kotiin. Onneksi meillä oli täällä tällä viikolla yökkö. joten tiesin että joku valvoo Saagan unta.

Ja hyvä että valvoi, koska aamuyöllä lämpö lähti nousuun panadolista huolimatta. viideltä tultiin jo mut herättämään, koska kuume oli noussut 39,2. Tyttö väristeli ihan horkassa ja oli todella kipeän oloinen.

Soitto osastolle, mutta päädyttiin kuitenkin siihen että lähdemme ajamaan klo 10 tapaamiseen normaalisti, muutama tunti ei kuulemma tässä enää ole ratkaiseva tekijä.

 

Mumma lähti mun ja Saagan mukaan sairaalalle. jossa sitten perustutkimuksissa vasen keuhko kuulosti sellaiselta että oma lääkärimme ehdotti keuhkokuvaa. Oltiin varauduttu siihen että tällä reissulla sisään jäädään.

Korvat oli puhtaat ja kurkku hiukan punoitti. Muuten siis ihan perus. Mutta Saaga pieni oli niin kipeän oloinen. Ihan velttoinen, ja väsynyt. Silmiä hädin tuskin jaksoi pitää auki. Mumman sylissä oli sitten hyvä hakea unta kun äiti jutteli lääkärin kanssa ja teki väliajat töitä. (Niin, tässäpä tämä yrittäjyyden varjopuoli. Työt on tehtävä, oli tilanne mitä tahansa.)

Siirryimme torax kuvan jälkeen B21 hellään huomaan. Infektio puoli ja asettautua taloksi. Labrat otettiin.

 

Sitten odoteltiin. Saagan kuume laski 38 asteen tasolle panadolilla. Sylissä oli hyvä, muuten huono.

 

Tilanne oli lastenosastolla ilmeisesti melko kaaoottinen, koska me käytännössä oltiin omissa oloissamme siellä koko ajan. Vähän tuli inhottava tunne siitä että nytkö täällä nähdään tämä resurssipula ihan noinniinku käytännössä. Hoitajia ei piisaa valvomaan kaikkia. Tähänkö tässä säästämisessä on menty? Toivon todella että yksi pieni vammainen tyttö ei jää ihan unohduksiin siinä hötäkässä. Pyynnöstäni laitettiin edes monitorit kiinni että näkymä on hoitajienkin huoneeseen. Saaga herkästi jää röhimään limaa, ja voi tukehtua. Häntä pitää öisin asentohoitaa ja lisätä vettä ja illalla on lääkkeet. Yöksi en itse voinut jäädä, meillä on täällä kolme muutakin lasta, ja perheen iskällä on kaiken lisäksi päivystys, joten hän ei voi jäädä lapsia tänne hoitamaan yksin työkeikkojen pelossa.

 

Lääkäriä emme lopulta kerenneet näkemään, vaikka sitä toivoimme, niin paljon päivystyksen kautta tuli porukkaa sisään. Sen verran hoitajalta sain puserrettua ulos, että keuhkokuumelöydöksiä röngtenlääkäri on kirjoittanut, jonka lisäksi vasemmassa keuhkossa on jotain massaa. Nestettä se ei ole, se olisi kuulemma lukenut tekstissä. Se mitä se on, jää huomisen asiaksi sitten koska lääkäri kerkeää meidän kanssa jutella.

Kuitenkin Saagaa alettiin hoitaa keuhkokuumelöydöksen mukaan, joten antibiootit aloitettiin heti. Kuume alkoi taas nousta iltaa kohden, mutta nyt se ei noussut yli 38.

Lähdettiin sitten kotiin, kun tyttö alkoi panadolista nuokkumaan ja hakemaan unta. Telkkari jätettiin mölyämään, koska Saaga on tottunut meteliin ja rentoutuu siinä paremmin. Huomenna aamulla kuulemme lisää.

 

Nyt lapsille iltapalaa ja yritän unta.

Mummin sylissä oli parempi kuin sängyssä.

 

Toki tämmöinenkin hetki oli, kun lääkkeet alkoi vaikuttaa. Jaksoi vähän naureskella tyhmille paksuposki-jutuille :P

 

 

-Karhuemo