Saaga näytti sen taas, olevansa taistelija. :)

Keskiviikkona kun tytön luo sairaalaan mentiin mumman kanssa, niin oli näky niin lohduton. Happiviikset, korkeat virtaukset ja hapet menossa, tyttö turvonnut naamastaan.. katse harhaili, ei mitään kontaktia. Hänet nähdessään mut valtasi pelko:

Nytkö tyttö on luovuttamassa? Mitä ihmettä täällä tapahtuu? Happea viiksistä? siis what?

Turvotuksen nähtyäni säikähdin, että nyt ovat munuaiset antaneet periksi.

Mielessäni vaan toistui että EI EI, ei vielä! Meille ei ole dialyysista tehty helsingissä päätöstä!!

Tyttö rohisi ja hengitys oli raskasta, siinä ehti äitinä miettiä kaikki pahimmat skenaariot ja se menettämisen pelko hiipi takaraivoon itsepäisesti.

Ethän luovuta vielä murunen? Sehän on vaan pikkulenssu, anna selkähän sille.

Rsvhän se oli. keuhkokuvat oli selkeät siihen viittaavat. Hoitaja varoitti tosiaan varautumaan pitkään sairaalassaoloon.

No aivan sama, ajattelin, kunhan tyttö pääsee joskus kotia. Sillä hetkellä se ei tuntunut yhtään varmalta.

Mutta niin vain tyttö antoi selkään "pikku"lenssulle.

Munuaiset näyttivät närhen munat vielä enemmän. Koko sairaalareissun ajan arvot vain laskivat! Lopulta viimeiset labrat näyttivät että krea oli 320!! Siis koska ne on viimeksi nuan matalat olleet? En tiedä mistä turvotus johtui, mutta munuaisista se ei johtunut. Ihan käsittämättömät pienet munuaiset tytöllä. :)

Sunnuntai aamuna soittaessani aamun lääkärikierrosta sain kuulla että kotiutetaan! Happiviiksistä päästiin lauantaina. Me sovittiin perjantaina tytön kanssa, että viikonloppuna sit tuut kotia. Saaga oli selvästi samaa mieltä.

Lauantaina kun lähdin kotiin ja tytön hengitys oli jo hyvää ilman viiksiä, olikin labroissa jotain häikkää. Hemoglobiini oli romahtanut lukuun 79. muitakin arvoja oli vähän vinksallaan. Sanoin Saagalle että ei me tälläästä sovittu.

Kerroin tytölle, että sä tuut huamenna kotia, joten paas korjaten yön aikana ettei tartte punasolutiputukseen jäädä. Se ei käy koska koti on aivan liian hiljainen ilman komentajaa.

Ja niin tyttö teki työtä käskettyä. ;)

Yön aikana arvot paranivat eikä toimenpiteitä tartettu sittenkään. Hain tytön kotiin itkua pidätellen.

Koska hän teki sen taas. Näytti että mistä on pienet tytöt tehty. Ei mistään hepposista kukkasista, vaan raudanlujasta voimasta ja tahdosta. Mun ikioma taistelija.

..

Siinäpä ne kivat sit oli. Arvatkaa vaan millanen show täällä onkin sitten ollut päällä siitä asti. Tytöllä olikin rytmi aivan viturallaan kotiinpaluupäivänä.

Valvoin sitten kirkuvan ja komentavan tytön kanssa k-o-k-o yön. pisin uni oli 24-1:30. sen jälkeen korkeintaan vartin hengähdystaukoja kunnes taas tyttö oli sitä mieltä että mä vitut nukun. Mä oon ny heränny ja haluan pois sängystä.

EN antanu kuitenkaan periksi. Käänsin tytölle asentoa viiden minuutin välein jos huuto vaan jatkui, Saagalla on ärsyttävä tapa kaartaa itsensä ihan karrelle suuttuessaan, joten sen murtaminen vasta-asennolla (sikiöasentoon) oli jo melko mielenkiintoista. Ei varmaan kukaan käsitä millaset voimat tuollaisella kymmenen kiloisella pötköllä ja on. Ja se karjuminen!! Ei kuule uskoosi että on keuhkot ollu samiat kuvissa. Sen verran napakka ääni ja käsien tärinäkin oli että tahto tuli selväksi. Tätä huutoa jatkuipi sitten tuonne kello kuuteen.- puoli seiskaan asti. Välillä kovempaa, välillä hiljempaa. Minä torkuin ne välit mitä voin. Voin sanoa että aamulla oli takkuunen olo. Tyttöhän sitten nukahti siinä aamusta, ja olisi sitten kyllä nukkunut!! :D

Eskarilainen eskariin kaheksan taksiin ja sitten herätin saagan muutaman tunnin unien jälkeen. käännetään rytmi sit kerralla ympäri. Voitte kuvitella neidin mielipiteen tähänkin operaatioon. Onneksi suopui ja jumpparikin kävi venyttelemässä päivällä.

Muuten on ollut kovasti syliä vailla. yhtään ei soisi lattialle laskettavan.

Se tekeekin tästä mielenkiintoisen kun ei täällä ole kuin se mun syli ollut nyt tarjolla. Jo puolen päivän jälkeen supisteluista pystyi päätellä että mun päivän nostelut tais olla siinä. Hitto kun kohtu kestääs tän rääkin. Niitä ylimääräisiä käsiä tarttisi kyllä tähän arkeen.

Mutta niitä ei tunnu saavan mistään. mun perhe on ollut apuna oman arkensa tarpeen tullen sivuun laittaneena. eikä se ole reilua,kun apua luulis saavan kunnalta. Kunnalle toki annoin nyt viimeisen viestin, jossa vetosin tilanteeseemme vielä kerran ja pyysin saada vammaispalvelulta avustajan Saagalle tänne kotiin. Tää anelu alkaa nyppiä koska en mä tänne hoitajaa ottaisi ellei ois aivan pakko. Kyl mä tykkään pyörittää tätä meidän arkea ihan iteksenikin. Mulla vaan ei ole neljää kättä eikä kohtu vaan kestä.

Odotan, että siellä on edes yksi ihminen töissä, joka tekee työtään vammaisten ihmisten etuja ajatellen, eikä sen miten maksimoidaan voitot. Koska kukaan vammainen tai hänen huoltajansa ei huvikseen vammaispalvelun kautta saatavia apuja käytä .

Keskiviikkona käydään nyt uusintalabrois kattoos onks tilanne vakiintunut. Sit onkin niitä lääkäritapaamisia ja terapeuttien tapaamisia sen jälkeen kun palaamme tuetulta lomalta ensi viikon jälkeen. Sitten on vuorossa THE EHO keskustelu. voi pojat ku ootan innolla sitä. ei sitä etteikö lääkärit tajuaas missä mennään, mutta taoppa sama kunnan tyypeille..

 

Huamenna karhuemo käy neuvolassa taas. rakenneultraan on enää muutama viikko, ja mä alan olla hermoraunio. Pelkään että Pähkinä ei ole terve. Tämä on nyt alkanut nousta tosi pelottavaksi möröksi. Että rakenneultras nähdään jotain. en tiedä mistä tämä pelko juontaa, koska tytöillä ei koskaan mitään todettu. Tämä on nyt vaan jostain tullut mun päähän ja en saa sitä poistettua. Josko taas tutulla neuvolatätillä käynti rauhoittaisi mieltä..? Huamenna rv 20+0.

..

Sit loppuun kuvasaastetta ja sitten karhuemo menee äkkiä nukkumaan, kun herranterttu nukahti.. hetkeksi! toivokaamme kuitenkin että yö olisi nyt hiukan parempi!. :)

karhuemon vauvat samassa kuvassa <3 Halla rouvakin kuvaan pääsi näemmä. :)

Tämän illan nukahtamispaikka oli eka äitin kainalo. :)

 

 

-karhuemo