Saaga taistelee sairaalassa peritoniittia vastaan, karhuemo kotonaan ahdistumista vastaan.

Miksi aina pitää tulla joku takapakki?
 

Saaga onneksi on alkanut toipua, ja tulehdusarvot ovat laskussa. Tyttö on vaan taas täynnä letkuja, mikä taas pistää oman mielen matalaksi.

Tyttö söi niin hyvin kotona, ennenkuin siirryimme renastart nimiseen maitoon. Selvästi hän ei siitä tykkää..

Jos tyttö ei ala kohta tyytyä tuohon korvikkeeseen, niin sitten en halua sitä hänelle edes antaa, olkoon vaikka kuinka hyvä maito munuaislapselle. Jos tyttö ei siitä opi tykkäämään, en halua että sitä väkisin hänelle nenämahaletkun kautta juotetaan.

Mutta toivon että pian tyttö pääsisi kotiin takaisin..

Odotan myös pienessä paniikissa sitä, että mitä tays tai hus sanoo nyt tuosta letkusta. Nyt kun se kerran oli jo tukossakin. Tukkoonhan se menee varmasti nytkin, kun antibioottihoito aikanaan loppuu ja dialyysia ei enää tarvi. Onko poisto edessä? Koska?

 

sitten aiheesta toiseen.

Sain yhden mielenkiintoisen kommentin, missä käännettiin tämä asia niin, että antaisin Saagaa hoitaa vain itseni vuoksi. Itsekkäistä syistä, eikä tyttöä ajatellen.

Mutta en miellä tekeväni niin. Tyttö on kuitenkin onnellisen oloinen, näyttää tunteensa hyvässä ja pahassa. Eikä häntä kohtuuttomasti pistellä, tai varsinkaan käytetä lääketieteen koekaniinina. Saagalla otetaan veriarvot nyt useammin tuon tulehduksen takia, mutta muuten "tarpeettomia" pistoksia tehdään vain kerran- kaksi viikossa. Onko se itsekästä ajattelua? Muitahan toimenpiteitä mitkä aiheuttaisivat kipua, ei ole tehtykkään.

Saaga rauhoittuu nopeasti pistämisen jälkeen, ja saattaa myös olla itkemättäkin jos olen läsnä. Hän rauhoittuu siinä missä muutkin pienet, ja jo kohta väläyttää hymyjä. Osaa siis ottaa lohdutuksen vastaan.. Kyllähän se äitinä kirpaisee joka kerta, mutta en silti miellä että saaga kärsisi enemmän kuin hyötyisi. En voisi koskaan ajatella Saagan tapauksessa että luovuttaminen ja hoitojen lopettaminen olisi minkäänlainen vaihtoehto. Musta ei ole murhaamaan omaa lastani, ei nyt eikä koskaan.

Luovuttaminen on vaihtoehto varmaan sellaiselle, jolla ei ole mahdollisuutta elämään ilman ylläpitäviä laitteita, heräämättä koskaan tähän maailmaan. Mutta ei Saaga ole sellainen, vain vammainen, munuaisvaivainen tyttö. Ei se ole syy lopettaa hänen elämäänsä.

Niin kauan kuin Saaga on kontaktissa oleva ihmisentaimi, ettei tarvitse mitään hengityskoneita, jotka ylläpitäisivät hänen elämäänsä, on toivoa paremmasta arjesta ja kaikki saatavilla oleva hoito otetaan. Saaga on elämänsä lahjan ansainnut, enkä minä eikä kukaan muukaan sitä häneltä pois ota. Me tuemme häntä kasvamaan omaksi ihanaksi itsekseen,ja nautimme hänen seurastaan niin kauan kuin on tarkoitettu. Elämme kuin jokainen päivä olisi viimeinen.

Se ei ole narsistista, tai itsekästä. Se on äidinrakkautta.

tyytyväinen tyttö :)

kuka tätä naurua vois vastustaa? :P