Eipä sosiaali ja terveyslautakunta ole yhtään sen enempää ihmisen asialla kuin vammaispalvelukaan.

Mikä ihme siinä on että Seinäjoella nämä hommat ei vaan toimi.

avuntarvitsijalla täytyy olla voimavaroja määritellä avun sisältä ja toteutustapa. - Oli se pääselitys kielteiselle päätökselle. On tämä niin kivaa. Mutta eipä siinä, mennään tällä millä on tähänkin asti menty, tuurilla ja niillä voimilla mitkä itellä nyt sattuu minäkin päivänä olla. Kipiähän sitä on ite päivä päivältä enemmän, joskus onneksi on helpompiakin hetkiä. Ei onneksi kuin enää 10vkoa mahan kanssa jos hyvin käy ja loppuun asti päästään.

samaan syssyyn sain postia yhdeltä näistä vammaispalvelun päättäjistä. Sossun asiakkaiksi meidän täytyisi ruveta heidän mielestään. Kohta jo varmaan ehdottavat huostaanottoa? tai laitosasumista saagalle?
Mihin täällä on kadonnut se inhimillisyys ja tarve ajatella lapsen etua? Nyt tuntuu prioriteetit olevan ihan hukassa.

En tiedä mikä on seuraava tapahtuma sitten, olen asiaan jo pyytänyt viisaampien neuvoja.

Onko lukijakunnassa ketään, joka tietäisi näin pienellä olevan hlökohtainen avustaja kotona? tai alle 5-vuotias?

Alkaa olla takki tyhjä tän asian tiimoilta.

--

EHO- se on nyt sentäs mennyt läpi. Tiedä sit miten se meidän arkea helpottaa mitenkään kun kaikki avut on kiven alla.

--

 

Saagan eeg tosiaan, sitä joku kysyi. Siinä oli selkeitä hidastumisia, joihin voisi sopia nuokahteluoireita. Saagalla sellaisia kyllä onkin, kun ne nyt paperilta luki. Mutta mitään selkeitä paikallisalkuisia piikkejä ei näkynyt, eikä kohtauksia. Näin ollen sabrilex siis puretaan, orfiril pidetään samassa tasossa mikäli se jatkossakin riittää pitämään mahdollisest kohtaukset poissa.

--

Saaga on kova tyttö nauramaan. Kaikista hauskinta on hulluttellu, kun nappaan kainaloista ja kutittelen. :) silloin nauretaan ääneen kovaa kikattaen. Muutkin odotus-jännitys-yllätys- leikit ovat aivan huippuja. Äänet ovat edelleen ne, mitkä saa tytön syttymään hymyyn. Erilaiset rapinat ja kolinat, kilinät ja helinät. Näön käyttö on vähäistä, ja olen jo sen hyväksynyt että hän tuskin mitään näkeekään. Mutta miten ihanalta tuntuu tytön kanssa kommunikoida ihan äänten avulla, leikkiä ja viihdyttää hänen ymmärtämällään tavalla.

--

Pähkinän kanssa kävimme 30+0 ultrassa tarkistamassa tilannetta. siis 14.6. Onneksi pienellä oli kaikki hyvin, lapsivesimääräkin oli normaali ja napavirtaukset kunnossa. Nämä oli asiat mitkä karhuemoa kovasti ressaavat. Maha on melko pieni omasta mielestä, mutta muiden mielestä valtava, joten luulen paniikin aiheuttavan harhaluulot omasta pienuudesta. :D Viimeiset 10 viikkoa siis hurahti käyntiin! Toivomme tietenkin kovasti, että Pähkinä ei syntyisi vielä ainakaan 6viikkoon, jotta hänellä olisi paremmat eväät syntyessään.

Huomenna on myös se päivä, minkä vuoksi tapaan pikkulapsipsykiatrian työntekijää. 30+3. Tuntuu jo valmiiksi ahdistavalta, koska tänä raskauspäivänä olen viimeksi Ainon liikkeet tuntenut, ennenkuin ne sammuivat yön pimeinä tunteina. Olen sitten painajaisissani käynyt jo kaikki skenaariot lävitse, ja lietsonut itseni jo välihin paniikkikohtaukseen asti. Selkeät muistikuvat siltä päivältä ovat tänään olleet mielessä, miltä keho on tuntunut sinä yönä, tai aamulla, silloin kuin soitin synnärille, matka sinne. Kuinka hiljaista mahassa oli. Ahdistaa suunnattomasti.

En ole Pähkinälle edes laittanut vaatteita yhtäkään valmiiksi. En ainuttakaan. En ole raivannut vielä tilaa kodinhoitohuoneen kaapista missä kaikkien lasten vauva-ajan on talkit,rasvat ja hoitotarvikkeet ollut ja minkä alle pöydälle olen hoitoalustan laittanut. Kaikki on vielä liian aikaista, ja liian pelottavaa. Kelan äitiyspakkaus odottaa postin paketista avaamistaan, siihenkään en ole saattanut vielä koskea. Otti niin kipeää siivota Ainon kuoleman jälkeen vain hänelle tarkoitetut vaatteet pois, kun ei niille tullutkaan käyttäjää. En tiedä koska olen valmis, ehkä sitten kun vauvan kanssa pääse laitokselta kotiin. Jos nyt edes sinne uskallan pakata jotain mukaan kun lähtö tulee.

Jotenkin muutenkin pelko siitä ettei tämä raskaus pääty hyvin, on välillä mielessä. Joskus menee päiväkin etten ajattele asiaa, mutta useimmiten se hiipii mieleeni viimeistään iltaisin kun on aikaa kuulla omia ajatuksia. Sitä miettii että luoja miksi mun pitää kokea tämä nyt uudelleen, kärsiä nämä samat ajatukset aina vaan uudestaan, pelätä  jotain mille en taatusti voi yhtään mitään mikäli niin on tarkoitettu.

Ei näitä järjellä osaa itselleen selittää.

--

Ainon haudalla käydessä tunsin olevani ensimmäistä kertaa vahvempi kuin aiemmin siellä käydessäni. Lohdutin seuranani ollutta serkkuani, jolle Ainon kiven näkeminen tuotti tuskaa. Halasin ihmistä joka tuli tayssiin luokseni ja tueksi ensimmäisiksi raskaiksi päiviksi kun kaikki tapahtui ja karhuisän oli pakko olla kotona poikien kanssa. Siinä Ainon kaunista kiveä ja kukka-asetelmia katsellessa, sillä hetkellä tunsin itseni tarpeeksi vahvaksi seisomaan suorana. Se on jo alku se.

--

karhuemo