Syksy alkaa kylmetä.

Tyttö kasvaa, ja on edelleen kuitenkin kuin kesäinen aurinko.

Onhan hänellä jo ikää viikon päästä 10kk..korjattua sitten 8kk

Kun miettii tuota ikää, ja katsoo Saagaa, niin sydämeen sattuu.

Koska silloin se iskostuu pahiten, se tieto, että tyttömme ei tule olemaan kuin muut.

EIkä se tarkoita sitä, että rakastaisin jotenkin vähemmän. Saaga on erityisen rakas, eikä hän voisi ollakkaan kukaan muu kuin mitä hän nyt on!

Se tieto kuitenkin että asiat olisi pitänyt mennä toisin.

Juttelin tuossa taannoisena viikonloppuna Saagan kummitätin kanssa maailmaa parannellessamme monesta asiasta,yksi asia jäi kuitenkin pyörimään mieleen. Häneltä oli joku kysynyt että "Jos sinä saisit kaikista tuntemistasi ihmisistä tehdä yhden toiveen, tai asian, tai vaikka herättää jonkun henkiin, kuka/mikä asia se olisi?" Eli jos siis minä esimerkiksi, tietoisena ympärilläni olevien ihmisten kärsimistä tuskista, lastensa menettäneistä läheisistä, vanhempansa liian aikaisin menettäneistä rakkaista, ja omasta tuskastani, saisin päättää kenen elämän kääntäisin hyväksi.. Kenen tuskan poistaisin? Kenet herättäisin henkiin ja pyyhkäisisin sen perheen tuskan pois.

Silloinkin mun sydämeen sattui niin kovin. Suru on vielä liian tuore.  Saagan kummitäti, itse suuren surun kohdanneena, ei tiennyt poistaisiko oman ja perheensä surun, vai jonkun muun.

Koska minä saisin olla tuossa pisteessä? Että voisin ja saisin tuntea tarvetta auttaa jonkun muun tuskaa ajattelematta heti omaa tietäni tällä kärsimyksen polulla..Etten miettisi enää että minun tuskani! poistakaa joku tämä helvetinmoinen kipu heti, ja palauttakaa elämääni se kaksi tyttöä mitkä olin niin toivonut..

Että lakkaisin hukkumasta.

Joku täti jossain kirjoitti, josta sen luin, että hän ei voinut ajatellakkaan kuollutta lastaan koska se sattui liikaa. Hän eli vuosia ajattelematta lastaan, koska suru vain oli liian suuri kantaa.

Olenko minä nyt tälläinen henkilö? En ole käynyt Ainon haudalla pitkään aikaan. En vain pysty. En halua.

Puhelen Ainolle kuitenkin iltaisin. Yksin kun istun Saagaa nukuttaen, laitan silmät kiinni ja kuiskailen hämärässä huoneessa. Toivon että ne hetket kun poskeani lämmittää, tai sylissäni tuntuu painavammalta, Aino olisi läsnä. Tai kun näen tähdenlennon, toivon mitä ihmeellisimpiä variaatioita muuttaakseni elämäni. itken usein, kyynelehdin joka ilta. Pelkästään Saagaa katsomalla tulee se tunne, se kamala ikävä.

Iltarukouskin on jälleen tullut takaisin, ja se on pitkä.

Mutta eipä mikään tuo Ainoa takaisin. Milloin sellaisen voi hyväksyä? Milloin voi tämän tilanteen lopulta vaan hyväksyä?

 

...

Sitten arkisiin.

 

Saagan kanssa kun on päivät, huomaa miten omanlaisensa prinsessa hänestä on kasvamassa.. !

Jokelteluissa alkaa olla äänteitä, ja osataan ilmaista halu syliin, jumpalle, nälälle, tai muulle.

Ja se hymy. täytyy laittaa tänne niitä leveimpiä kun saan kamerasta koneelle kuvia. :) Se sulattaa kaikki.

Se kumpuaa niin syvältä, ja se on niin täynnä iloa ja rakkautta, ettei siihen voi olla vastaamatta hymyllä ja kyynelillä.

Saaga on kova tyttö seisomaan. Jalat kantavat, ja niillä "pönötettäis" vaikka kuinka. Ja kun karhuemo pomputtaa, niin se vasta saakin tuijotuksia aikaan. Tyttö ei vielä itse liiku millään lailla. vielä. josko siis koskaan voisi laittaa tuohon myös koska takuita liikkeellelähdöstä ei ole.

Kädet löytävät tiensä suuhun, ja silittämään kasvojani. Ja se löytämisen riemu! Intensiivinen tuijotus ja naurunremakka päälle, niistä sydän taas pakahtuu ilosta, puskien surua taaemmaksi.

Illat ovat edelleen pitkiä, ja yöt useimmiten taas huonoja. Mutta näillä mennään.

Labroilla kävimme tänään, ja arvot olivat taas kohoamassa. ei hyvä, mutta muutoksia ei nyt tehdä mihkää suuntaan.. toivotaan että kuun lopussa tilanne ois taas parempi.

Eniten odotamme neurologin tapaamista joka on tulossa 22.9. Sitä en odota yhtään, koska postissa tullut epikriisi saagan eeg:stä oli isku vyön alle. Puhutaan sellaisista asioista, mitä yksikään vanhempi ei haluaisi kuulla. Puhutaan sellaisista syndroomista, mitkä on harvinaisia. Mutta kerron Saagan oireyhtymästä lisää, kun itse tiedämme enemmän.. En sano edes sen nimeä, koska itse kun asiaa netistä yritin tutkia, asiasta oli niin vähän tietoa, ja sekin niin painajaista lukea. Kerromme Saagan tilanteen kun olemme saaneet lääkärien kanssa jutella ensin.

Mutta toivon ettei kyseistä oireyhtymää olisi tulossa tähän perheeseen, ei enää yhtään lisää paskaa, eihän?