Milja on nyt ollut yhtäkkiä tänään räkäinen. Oikiastaa jo edellisyönä vähäsen tuntui olevan tukossa, mutta mietin sen menevän ohi. No ei, ihan taitaa olla lenssu tytöllä. Räkä valuu, mutta kuumetta ei ole. Siis ihan perusjuttua, lapset sairastelee, se on ihan normaalia, näin sanoisi joku.

Minä taasen, vien Miljan hyvillä mielin nukkumaan, annan vielä apteekin suolaliuosta nenään suihkaukset ja menen nukuttamaan pienen niinkuin joka ilta. Nostan sängynpäätyä hiukan että on helpompi hengitellä. Siinä unisia, lenssuisia silmiä ja kasvoja kattellessa se iskee.

Kurkkua alkaa kuristaa, syke nousee. Tunnen kuinka paniikki alkaa viedä mukanaan. Ihan kamala tunne. Ahdistaa, alkaa itkettää. Järkyttävä pelontunne iskee. Siis ihan suora HÄTÄ.

Milja juo maitoa pullosta eikä mitään hätää ole. Väsynyt, niinkuin kuuluukin. Mutta äidillä on hätä.

Mitä jos Milja nyt kuolee tähän? Jos sillä onkin vaikka streptokokki bakteerin aiheuttama aivokalvontulehdus jylläämässä kehossa ja pian se menehtyy. Yöllä. Kun mä en huomaa. Tai sydämessa infektio, ja sydän tekee kaikkensa muttei kestä. ja tässä mä laitan lasta nukkumaan, apua jos se kuolee nyt yöllä. Mitä jos sillä on jotain vakavampaa ja mä vaan en näe? Älä nukahda hyvä lapsi, jos me ei enää nähäkkään. voi luoja enhän mä voi valvottaa lasta sen takia. Pakkohan tytön on nukkua.

Kelaan mielessäni kaikki opettelemani taudit ja niiden oirekuvat mielessäni kun tunnen kuinka kädet hikoaa ja siis vaivun johonkin ihan omituiseen paniikinomaiseen tilaan. Tunnen sen tunteen, kun lääkäri sanoi että Aino on menehtynyt. Nyt mä tunnen sen. Sen saman aallon, kuin joku nyrkki ottaisi sisuskaluni sisäänsä ja puristaisi. Puristaisi niin perkeleesti.

Happi loppuu, vedän henkeä ja puristan pientä lujempaa. Apua herranjumala onko mulla paniikkikohtaus?

En pääse ajatuksestani irti. Apua, mitä jos Milja kuolee?Siis jumalauta normaaliin flunssaan. Miten mä nyt yhtäkkiä tällälailla hysterisoin. En saa siltikään olooni tolkkua, siksi tulin tämän tänne oksentamaan. Nyrkki puristaa sisuksissa edelleen, mutta syke ei enää oo 200. Mahassa pelko läikkyy, ja ahdistaa aivan älyttömästi. En saa ajatusta mielestäni millään. Miten tästä pääsee yli? Tästä pelosta että toinen menehtyy jokaikiseen naksahdukseen?

Miten musta tällänen tuli, että pelkkä flunssa aiheuttaa näin järkyttävän menettämisen pelon? En mä poikien kohdalla näin pelkää. Kai ..

Milja on niin vähän ollut kipeänä, siis todella vähän. Voi luoja tämä on ihan kamala tunne. Mitä jos mitä jos? Mitä kaikkea näin pienellä voikaan olla vaarallista, voi hitto kun tää tieto lisää tuskaa. Vai onko tämä intuitio? yrittääkö se varoittaa jostain? oonko missanu jonkun oireen? Ei, tyttö syö hyvin, on pirteä oma ittensä. Ehkä aamuselta oli vähän vaisumpi mutta ryskänny on kyllä. Ei kuumetta. Ei ripulia, ei oksennuksia. Vihreää räkää. Ihan normaalisti. Ei yski, tai no pari kertaa kyllä on yskiny. Onko se ollu merkki. ei kai. Vinkuuko hengitys, no ei vingu. eikä rohise. Äänikään ei ole menny, eikä ole käheä. Ihan on normaalisti toimitellut,nukkunu päikyt ja leikkinyt.

Äidinkään on turha mennä psykologin juttusille. Kyllä mä tiedän mitä se sanoo, ja kuinka elämään pitää luottaa että se kantaa. Mutta kun en mä pysty. Välillä toki nykyään pystyn mut sit nää pohjaromahdukset  vie taas niin syvälle pelkoon. En mä niille mitään voi enkä näe elämään luottamisessa mitään lohduttavaa. Miksei elämä voisi viedä multa toistakin lasta, tai vaikka kaikkia? Ei kukaan oo mulle luvannu että meidän perheeseen riittää tää menetys. Menetetään Saagakin jossain vaiheessa todennäköisesti. Voi helvetti näidenkö ajatusten kanssa mun pitää mennä nukkumaan...

 

 

pakkohan se on.

 

-karhuemo

 

Tämä on aivan paskaa..