Nyt on tullut se kauan odotettu,

kotiinlähdön hetki, niin kovin toivottu.

Vaan miksi se niin haikealta tuntuu,

kun nyt tuttu ovi takanamme sulkeutuu.

 

Vaan ei se ole näissä käytävissä,

Tai huoneissa niin tutuissa.

Ei edes arjen totutussa rytmissä,

mikä välillä meni kuin sumussa.

Se tuntuu syvemmältä,

ja aiheutuu ihmisistä.

Haikeimmalta tuntuu olla erossa teistä,

meidän Saagalle niin tärkeistä,

varaäideistä.

Teitte paljon, ja teitte enemmän,

teitte Saagalle toisen kodin.

Rakkautta, syliä, ja läsnäoloa,

huomiseen annoitte uskoa ja toivoa.

Vaan kuinka kiittää voin tarpeeksi siitä,

kun ei mitkään sanatkaan riitä..

 

En usko taivaaseen,

tai pahempaan.

Uskon kuitenkin niin,

että elämässä jokaisen,

seuraa hahmot kuin valonkaltaiset.

He ovat siinä silloin juuri,

kun hätä on kaikkein suurin.

 He auttavat ja ohjaavat,

antavat voimaa ja suuntaa.

He tukevat kun raskaalta tuntuu,

ja osallistuvat joka iloon ja suruun.

 

Enkeleitä,

Meillä kävi suuri onni,

saimme tutustua osastolliseen sellaisia.

Jokaiseen teistä.

Kiitos

 

Näihin sanoihin päättyi meidän matka niin ihanassa Seinäjoen VTO:lla.

Kiitos hoitajat, jokainen teistä oli aivan upeita persoonia, rakkaudesta työssään. Saaga oli kuin kaikkien oma pieni.

Kiitos mielettömän osaavat lääkärit, joita tulemme näkemään vielä lastenosaston käynneillä.

Näiden lääkärien käsiin uskoi kevyesti sen kaikkein kalleimman, heidän väsymätön työ antoi Saagalle mahdollisuuden hyvään elämään.

 

Keskolan eteinen, viimeistä kertaa! Päässä tytöllä ihana, hoitajan omatekemä pipo <3

 

Voitte kuvitella karhuemon fiiliksen <3

 

Tästä alkaakin se vauva-arjen opettelu, ja miten arki lähtee rullaamaan. Jo heti ensi viikolla saadaan jännittää ekaa poliklinikkakäyntiä, mitä veriarvot sanoo kun dialyysi on nyt taas lopetettu..

nyt toivotaan kaikki että Saagan elämässä, ja meidän, alkaisi vihdoin se parempi aika! <3