Näillä väsymysasteilla sitä vaan jaksaa kysyä toistuvasti että

"mitä niin pahaa mä oon tehny, että mua näin rangaistaan?"

Enkä saa siihen vastausta.

Täällä oltiin tämä viikko influenssan tai flunssan tai jonkun kourissa koko perhe.ensin isäntä aloitti alkuviikosta, jonka perässä tuli ensin isompi poika, sitten keskimmäinen, ja lopulta myös karhuemo ja pieni Saaga. Onneksi mumma tuli tänne sairastupaan myös, vaikka itse oli samassa taudissa. Yhdessä saatiin jotenkin pidettyä paletti kasassa ja lapset hoidettua.

Mutta yöt ovat edelleen mun vastuulla. Kenenkäs muun, kun en vain pysty laittamaan ketään muuta kärsimään sitä. Siitä tulis ihan järjetön syyllisyys. Ne on nimittäin ollu yhtä helvettiä taas sit pitkän aikaa. En voisi millään antaa jonkun läheisen ottaa kärsittäväkseen tällästä paskaa.

Voin sanoa, että nyt on takki tyhjä.

Tällästä väsyä ei oo olemassakaan! Kun ei jaksa ku hätinä pitää silmiä auki. Ei jaksa puhuakaan eikä oikein liikkuakkaan.

Ei kyl jaksa vahdata telkkariakaan, eikä puhelinta. EI siis mitään energiaa mihinkään. Saaga on muuttunu ny kärttyisemmäksi ja itkuisemmaksi jo ennen influenssaakin. Epäilen vahvasti tätä lääkemuutosta, missä epilepsialääke keppra poistettiin ja sabrilexia nostettiin paljon. Saaga ei enää niin hymyile ja naura paljoa kuin ennen.  Otan tämän nyt maanantaina puheeksi neurologikäynnillä.

Siis konkreettisesti, mun päivä on nykyään sitä, että istun Saaga sylissä joko keinussa tai sohvalla. tai lattialla. Jumppaan ja pyöritän. tai no, tällä viikolla siis vain istunut tyttö sylissä tietysti, miten nyt itse on jaksanu ja mun pahimpina sairapäivinä on mumma ja isäntä huolehtineet sylittämisestä.. Mutta heti, kun lasken tytön käsistä lattialle, sitteriin, tai mihkä tahansa, alkaa huuto. Kitisevä, vaativa ja lakkaamaton. Ei, ei auta vaikka puhuisin koko ajan vieressä. ei auta kosketus. Ainoastaan syli on se, missä omat korvani saavat hetken levon. Nyt, kun itku on alkanut olemaan myös yövuorossa, voin sanoa että nyt on henkinen terveys menossa hyvää vauhtia. Ei tällästä voi olettaa kenenkään jaksavan kauaa.

Toki oletan että nämä kolme viimeisintä yötä menee tän taudin piikkiin tytöllä. Mutta kun olet itse kipeänä myös ja lepo ois tärkeää, ei yön 1-3 tunnin unet pätkissä tee ollenkaan hyvää. ei vaikka päivällä saisit sitten levätä kun on apukäsiä.

Alkaa vain omat keinot jo loppua, kun yölläkään ei auta mikään tytön rauhottumiseen. Eikä se itku ole sellaista paniikkihuutoa tai kipuitkua. Vain vaativaa, kitisevää itkua.

Tän tilanteen on nyt kuitenkin muututtava. Eihän tämä tee hyvää kellekkään, eikä ole normaalia että avioliitossa mies nukkuu työhuoneessa että jaksaa jotenkin mennä töihin aamulla. Lapset ihmettelee ku äiti ei jaksa enää pelata eikä leikkiä. Kaupassakäyntikin tuottaa jo tuskaa kun en jaksaisi vaivautua ulos talosta. Saatika nyt että menisin muuten vain ulos tytön kanssa. Eihän tää nyt oo normaalia että mun pitää istua paikallani tytön kanssa aamusta iltaan pitäen häntä sylissä. ei se käytännössäkään ole mahdollista enää hetken päästä, kun tyttö kasvaa isommaksi.. Tää on ihan kamala tilanne..

Ehkä jos saisi nukkua yöt kunnolla, olisi voimia selättää päivätkin vaikka ne olisikin kärttyisempiä tytön osalta. Mutta koska tässä meidän elämässä ei nyt hirveästi ole reiluutta ja kohtuutta jaettu, niin ei tämä näytä helpottavan.

Saa nähä saammeko apuja ku kerron asiasta maanantaina. Toivon todella niin..

Olipa avautuminen.