Tää biisi on sitten soinut päässä viime yöstä asti.

Taas paskaa sataa niskaan niin että tekisi mieli vain karjua.

Puhelin soi, kello on 2.15 .

Tajuan nanosekunnissa puhelimen värinästä että soittaja ei ole häirikkö englannista vaan puhelu tulee eskoosta. Sieltä, missä Saaga on intervallissa juuri sillä hetkellä.

Vatsanpohjaan putoaa möykky, paniikki iskee kun räppään linjan auki ja kompuroin pois makuuhuoneesta.

Mieleni ehti jo niinä sekunnin murto-osissa ajatella että nyt minä saan SEN puhelinsoiton, mitä olen pelännyt. NYT se sanoo että meidän tytöstä on tullu enkeli.

No ei ollu kaukana. Saaga oli saanut puoli tuntia aikaisemmin ison epilepsiakohtauksen. niin ison, että sykkeet olivat pudonneet alle 50. oli sitten annettu stesolid ja soitettu sairaalaan. Ohjeiksi annettiin ettei tartte ambulanssia vielä, jos stesolla rauhoittuu. mikäli kohtaus uusii tai sykkeet laskevat uusiksi niin sitten lanssilla mäelle.

Sykkeet olivat lähteneet laskuun jo ennen kohtausta, tai heitelleet omituisesti. Oli maiskutellut ja silmät nykineet. nykiminen on toki Saagalle ominaista muutenkin, on sitä huumoriaki viljelty että saaga kattelee välillä nurkan taakse. :)

Oli kyllä niinkuin isku palleaan. olo tyhjeni niin nopeasti ku ilmapallosta ilimat. Joojottelin vaan ja mietin että mitähän helvettiä täällä taas tapahtuu ja mitä tämä tarkoittaa.

Tänään hain sitten kotia pienen väsyneen kuningattaren. Mun rakkaan, erityisen rakkaan. Niin oli väsynyt lääkkeestä että onpa tässä nukkunut siitä asti.. Ja mua pelottaa.

Pelottaa ihan helvetisti että jotain tapahtuu. Mä en näe enkä kuule Saagan sykettä mistään monitorista, en pysty muuta kuin silmämääräisesti seuraamaan arvokkaimpani vointia. Mistä mä tiedän jos sykkeet laskee, ennenkuin tyttö muuttuu harmaaksi tai menee elottomaksi?

Mä olen jo aamulla soittanut polille, ja neurolle ja pyydelly saturaatiomittaria. Saatiin sellainen silloin lainalle kun Saaga pääsi pienenä tyttönä kotia. Nyt on sellaisen tarve kyllä todella. ilman sitä en enää uskalla nukkua. Onneksi täksi yöksi on tulossa yökkö lomalta takaisin, että joku muu valvoo pikkuiseni unta.

Huomenna tapaamme hoitoneuvottelussa munuaislääkärin,neurologin ja hoitajan. Käsittelemme varmasti myös viimeöisen ja mitä se tarkoittaa tulevaisuuden kannalta. Mitä täällä tapahtuu ja miksi. Olemmeko nyt menossa huonompaan?

Mua puristi yöllä kurkusta niin pahasti puhelun jälkeen. Uni ei enää tullut, ja mietin vaan että koska soi puhelin uudestaan. Koska mä ajan henkisesti päin betonimuuria, mun hädintuskin ehjäksiliimatulla lasikopperolla. Ei yksinkertaisesti sydän kestä enempää. Mä mietin yöllä että voiko suruun kuolla. Aivan oikiasti. Koska sitä vaan on liikaa surua ettei sydän kestä.

tämä on ihan paskaa. välillä niin totaalisen paskaa.

--

Mun muruseni tuossa tekstinkirjoituksen lomassa heräsikin, ja vielä täristelee välillä lääkkeen takia. Pitelin sylissä ja toimittelin. Kyselin viikonlopun kuulumisia. Saaga siitä havahtui ja mikä jutun porina sieltä alkoikaan :) voi sitä jutun määrää. jokaiseen kysymykseen vastaili omalla vauvajokelluksellaan, iloisesti ja silmät kirkkaina. Itkuhan siinä tuli, mun pieni tarinankertoja. Hän on onneksi ihan oma ittensä. mun pieni sankaritar <3

 

Huomenna taas saa nähdä mitä juttua sieltä tulee. Kuulemisiin siihen asti.

 

 

-karhuemo