Mikä on tämä inhottava tunne.

Miten sen selittäisin.

Kun en pysty edes katsomaan, en sanomaan mitään.

Kun vihlaisee, tuntuu ettei saa henkeä.

En tunnista itseäni näistä tunteista, miksi tunnen näin?

Viha, katkeruus. Sitäkö se on?

Se sattuu! Syvälle.

Surua, vihaa, ja taas surua.

Ahdistaa.

Puristan silmäni kiinni, näin edessäni ystäväni ilmoituksen kaksosvauvoista.

Niin kauniita, onnellisesti maailmassa. Vanhempiensa kanssa.

Vaan kun käteni pitäisi kirjoittaa onnittelut, en pysty.

Sattuu niin paljon.

Niinkuin se olisi multa pois? Ei se ole! Ei kenenkään onni saisi sattua näin paljon, mitä pahaa hänkin on minulle tehnyt?

Yritän, vaan miksen saa käsiäni kirjoittamaan kliseisen onnea toivotuksen sydänten kera.

Heti kun näin vauvojen kuvat, suljin selaimen paniikin vallassa.

Kyyneleet kirvelevät silmiä, puristan ne kiinni.

Sydäntä puristaa, mahasta kouraisee.

Se sattuu niin kovin, voi luoja!!

En saa sitä pois vaikka nousen ja kävelen.

Häpeän tunteitani, miksen kestä sitä?

En kestä, en kestä!

Miten tämän tunteen saa pois? Miksei tälläisestä kerrottu?

Miksei sanottu että toisten onni saa aikaan tälläistä, kun itse ei sellaista saanut?

Mitä pahaa mekin oltiin kellekkään tehty?

Tekisin mitä vain että olisin sen onnen saanut kokea, ja saanut molemmat tytöt syliini.

Kauppareissuilla saan valinnan katsoa muualle, kun kohtaan kaksosia vanhempiensa kanssa,

telkkaristakaan ei tarvi kattoa sellaista mikä satuttaa.

Vaan kun ystävät saavat sylin täydeltä onnea, yksösiä, kaksosia.. Miksi se sattuu niin kovin..

Miksen pääse niitä pakoon?

Omaan kuoreen, missä ei tarvi ajatella...

 

Iltaisin ajatukset valtaavat mielen. Tulee kuvia, siitä perjantaista. Monitorista, jossa sydän ei enää syki.

Hoitajien kasvot, lääkärin kasvot. Lasteni kasvot. Omat itkuiset kasvoni.

Sen tunteen, kun se valtaa jokaisen solun. Paniikin, pelon, surun.

Sen kun tuntuu oikeasti että maailma romahtaa siihen paikkaan.

Kun tarpeeksi mietin, alkaa paniikkikohtaus lähestyä.

Käperryn silloin vain tiiviimpään sikiöasentoon mieheni kainaloon. Puristan mielikuvat pois.

Se auttaa, taas seuraavaan iltaan.

 

Avaan selaimen uudestaan..

Jatkan siitä mihin jäin ennen kuin näin maailmaan tulleiden kaksosten kuvat..

Valitsemaan hautakiveä pienelle kaksostyttärellemme.

Se sattuu..