Synttärien jälkeen on taas palattu arkeen.

Ihana, tasainen arki.

Kun olisikin. Miksi aina jostaki sit kuitenkin tökkii?

Ensin tuun ite kipeäksi, ja sit kaiken lisäksi Saaga valvottaa taas yöt läpeensä. Sääliksi käy miestä jolle jo ehdotin korvatulppien hommaamista. Mun ei sentää tartte joka aamu mihkää lähtiä, autolla en kyl täs olotilas enää ajakkaa mielellään.

Odotin pienellä paniikilla sitten eilisiä labroja kun nyt tuo kitiseminen on taas lisääntynyt. Mutta yllätys, sieltä ei löytynyt mitään arvoa, joka selittäisi Saagan kiukuttelun. Joten voi se olla hampaat, alkava flunssa, tai muu tämän ikäisen murhe.. Oli syy mikä oli, niin mikään ei oo tehokkaampaa ihmisrääkkäystä kuin valvottaminen.

Toivon todella että tämä on nyt vaan jotain ohimenevää vaivaa. Kaksi pientä terävää hammasta on jo tytöllä alhaalla, joten josko ylähampaiden vuoro olisi nyt.. :)

Mutta osaa tyttö olla aurinkoinenkin. Kun hän on hyvällä päällä päivisin, niin siitä riemunkiljumisesta ei tuu loppua. Lelumato saa kuolat päällensä kun autan tyttöä käsiensä kanssa, ja hän innosta täristen vie lelua suuhunsa. Tai kun hän oivaltaa seisovansa omien jalkojensa päällä ja nojaa sohvaan.. voiko lapsen kasvot levetä sellaiseen hymyyn edes? :D

Niinä hetkinä sitä taas ammentaa voimaa tulevaan yöhön, vaikka noita muistoja pitää kelata sata kertaa yön aikana ,että muistaa pysyä itse tyynenä. Eihän siitä mitään tule jos täällä itkee molemmat.

No mutta, näillä taas mennään.

Labrat oli siis ok. Paljon pelätyt kreat ja ureat olivat kääntyneet laskuun, luojan kiitos. Muutoksia taas maitoihin joten saamme nähä nouseeko arvot taas sitten uudestaan vaiko ei.

Pelko dialyysista siis sai taas armonaikaa. Muutenkin tyttö oli venähtänyt pituutta, nyt hän on jo hurjat 73cm pitkä ja 9,5kg painava. :) päänympäryskin oli kasvanut melko lailla! joten kaikenkaikkiaan hyvä tilanne näiden osalta.

ensi viikolla on Saagan ensimmäinen intervalli Eskoon palvelukeskuksessa. Odotamme innolla sitä miten tyttö sinne sopeutuu ja kuinka homma lähtee pyörimään. Tutustumiskäynnillä tapaamamme hoitajat olivat uskomattomia, ja en yhtään murehdi etteikö tyttö saisi siellä syliä ja seuraa. :)

Nyt seuraava mitä jännitämme, on tuleva HUS:sin ilmoitus Saagan aktiivihoidosta. Tokikaan en vieläkään ole perillä siitä, miksi keväisen kielteisen päätöksen jälkeen he kokoustavat asiasta uudestaan ,mikäli ovat edelleen asiasta samaa mieltä kuin viimeksi. Noh, se jääpi nähtäväksi. Toivon todella hartaasti ettei tämä asia menisi rumaksi, ja ettei meidän tarttisi oikeuden kautta hakea lapsellemme oikeutta hoitoihin muiden kansalaisten tavoin.

Kaikkein mahtavinta toki olisi se, ettei meidän tarttisi koskaan joutua elinsiirtoon tai dialyysiin. Ne vaihtoehdot kuitenkin siellä ovat..

Olisin äärettömän kiitollinen siitä, jos tänä jouluna saisimmekin lahjaksi normaalin arjen ilman näin suuria pelkoja ja murheita.

Joulu siis lähestyy ja täällä karhunpesässä sen menon huomaa. On poikien ylitsevuotavat lahjalistat jätetty tontuille, avattu eka kalenteriluukku(ja jonka vainoamista joudun vahtia), sekä tonttujen takia kiltteinä pysyviä mukuloita. :D Valoja on joka puolella, ja ihana odottamisen tunnelma vallannut myös minut.

Vien tänäkin jouluna paketin postikorttien lähettämisen sijaan kaupan ison kuusen alle keräykseen, josta se menee sitä tarvitsevalle pienelle lapselle. Vietkö sinä?

Siitä tulee uskomattoman hyvä mieli.

Nyt, piparikakkutaikinan tekoon ennenkuin sen unohdan. :) Nyt kun karhuemon mamma on täällä auttamassa, niin kerkeän tehdä muutakin kuin pakolliset kotiaskareet/ seurustella tytön kanssa. ensi kirjoituksessa taas kuvasaastetta. <3

karhuemo