Johan ny elämä olis ollut yhtä elokuvaa vaan.. Mutta ei..

Saagan dialyysi oltiin juuri saamassa kohdilleen (alkaisi klo 9:30, ja loppuisi 13:30) jotta saisi alkaa yöt kotona-lomat, ja neljäksi tunniksi sitten veisin aamulla sairaalaan. Siitä olisi enää sitten mennyt hetki, niin olisin saanut tytön kokonaan kotiin, ja alkaisin itse manuaalisesti hoitamaan dialyysia.

Mutta eihän se ny aina mee ku strömsössä. tai oikeastaa ikänä.

Saagan torstain viimeisessä aamupäivän dialyysissa paljastui taas jotain. neste olikin sameaa, vaikka edelliset syklit olivat olleet kirkkaita. Onneksi tämä näkyi viimeisessä nestemäärässä, koska olin sitten mennyt sairaalaan saagaa hakemaan kotia, ja seuraava dialyysi olisi sitten ollut vasta perjantai-aamuna!! Sitten tulehdus olisi jo ollut paljon pahempi.. Leukkari nousivat 15 000, ja tulehdusarvot vielä suht rauhallisesti. tytöstä bakteeriviljelyt pikana, ja labrat. Onneksi kiroamamme proviac (keskuslaskimokatetri, josta saadaan pistämättä verta tarvittaessa, tai saa annettua suoraan suoneen lääkkeitä. Ei ole toiminut pitkään aikaan ja sen poistosta oltiin puhuttu ensi viikolle tayssiin.) antoikin ottaa verta, koska nyt olisi tyttöä jouduttu pistämään kahdesti päivässä..! Jotain huojentavaa.

Jälleen kerran ripeä toiminta hoitajilta ja lääkäreiltä, ja antibiootit saatiin jälleen kehiin. Saagan vointi ei onneksi päässyt huononemaan, tyttö oli oma itsensä, pirteä ja aurinkoinen. Jälleen karhuemo on kiitollinen lääkärien reagoinnista.

alustavien tulosten mukaan tämänkertainen tulehduksen aiheuttaja voisi olla iholla elävä, harmiton bakteeri, jota kantaa melkein kaikki ihmiset. Pienen dialyysipotilaan puolustuskyky on vaan niin heikko, että se saattaa tälläisestäkin tulla kipeäksi. Jos se on tämä bakteeri, joutuu karhuemo ja isä antamaan näytteet iholtaan ja jos me kannamme tätä bakteeria, saa tyttö siihen estolääkkeen.

Nyt onkin sitten viikonloppu mennyt sairaalassa istuen, minä yksin, tai äitini kanssa. Pitämässä Saagalle seuraa. Tyttö on niin eläväinen, ja vaatii kontaktia. Parhaimmat unet sai aamupäivällä mun sylissä, ja iltapäivän unet mumman sylissä. Hoitajatkin nauravat, että tyttö nukkuu semmoista kevyttä unta vaan jos ei ole meteliä. Raukka tottunut meidän perheen meteliin ja meluun ja turha hiljaisuus saa vaan valppaaksi. :)

Ja vaikka antibiootit väsyttää potilasta, jaksaa hän silti hymyillä ja yrittää jokellella! Vaikka korjattua ikää on vasta 1kk ja risat, huomaan silti kehitysasioita kalenteri-iän mukaan, joka on nyt 3kk ja risat. Ja olenkin hoitajille sanonut ja painottanut, että tyttö tykkää olla sylissä, ja siitä että hänelle toimitellaan. Jutut on meilläki kuivat, mutta Saaga nauttii niistä, ja paiskaa kyllä hymyllä hymyyn.

Syödä hän ei oikein tykkäisi hoitajilta, ja soseetkaan ei oikein heidän antamanaan maistu. Kun taas minä annan evästä, katoaa soseet ja maidot napaan alta aikayksikön. Liekö äidin ja lapsen välistä yhteisymmärrystä vaiko mitä.. :) Äitin murunen <3

Päärynäsosetta ollaan siis päästy muruselle antamaan, ja kuinka hyvältä se Saagan mielestä maistuukaan!! Kädet nyrkissä harotaan kohti lusikkaa ja suuhun, kieli lipoo ja ruokaa sais lapata enemmän ku sallitaan vielä tässä vaiheessa. Ja hermohan siinä sitten menee tytöllä, kun maksimiannos ruokaa on annettu, ja pitäisi juoda sitä typerää lisillä terästettyä korviketta, mikä maistuu ihan kuravedelle :D

....

Tunnen varpaista asti kuplivaa onnentunnetta, kun tyttö seurailee kasvojen liikkeitä, kurtistaa kulmiaan isänsä lailla, tarkentaa katsettaan välillä, ja sulaa hymyyn. Kun hän tunnistaa, ja reagoi. jalat vispaa, kun tyttö yrittää muodostaa ensimmäisiä jokeltavia äänteitään. Innostunutta tuhinaa, käsien ojentamista kohti kasvojani.. ja ihosta kiinni tarraamista määrätietoisesti. Pitkän aikaa jaksaa jo olla iltapäivisin hereillä, iltavirkku kuten äitinsä..

Huomaan hymyileväni kostein silmin,kun silittelen pitkän juttutuokion jälkeen sylissäni nukkuvaa lasta, kuuntelen hänen tasaista tuhinaa, katson pieniä käsiä nyrkissä,nenänpäätä, pitkiä ripsiä.. kun hän on tiukasti painautunu rintakehääni vasten kuuntelemaan hengitystäni ja sydänääniä. Miten levollinen hän on, ja tyytyväinen. Miten arvokas, miten täydellinen. En voi liikahtaakkaan, hetki on niin kaunis.

Minun täydellinen tyttöni, pieni ihmeemme. Kunpa tietäisit, miten paljon olet jo opettanut. Miten olet jo nyt ylittänyt lääkärien ennusteet. Miten olet koskettanut, ja avartanut silmiä ympärilläsi. Miten tuntemattomatkin ihmiset sinua ajattelevat, ja toivovat sinulle hyvää. Sinulla on monta suojelusenkeliä, ja paljon rakkautta ympärillä.

Tulet vielä näyttämään kaikille, tulet kertomaan sellaista tarinaa mistä olen äitinä niin ylpeä. Taistelija, pieni ja silti voimakas.

Olet meille niin rakas, huomaan toistavani pienelle unessa matkaavalle prinsessalle, kun nuuhkin mustaa tukkaa, otsaa ja uppoudun ajatuksiini.

Lepää nyt, maailma jaksaa odottaa kasvamistasi.