Kuinka kipeää tuo 12.12. päivämäärä tekikään. Tänään kävimme Ainon haudalla viemässä uudet lyhdyt hajonneiden tilalle. Ei ne puiset kestäneet pihalla vaikka pihalyhdyiksi niitä kaupassa kehuttiin.

Kuinka niin raskaalta tuntuikaan nyt kävellä haudalle, ja käydä sitä päivää läpi. Miehen selän tuijottamista itkuisin silmin kun hän kantoi rakkaimpamme unipaikalleen.

Kuinka kenenkään vanhemman ei pitäisi joutua hautaamaan kalleintaan. Ei koskaan. Ei sen pitäisi mennä niin. Mikä Jumala laittaa vanhemman menemään sellaisen läpi? Miten voi jaksaa uskoa mihinkään sellaiseen voimaan, joka antaa tälläisen tuskan kannettavaksi? Olenko tehnyt jotain niin pahaa elämässäni, tai entisessä elämässäni, että ansaitsin kokea tälläisen kivun?

Mikä tällä kaikella oli tarkoitus?

Eikai mikään. Alan epäillä, että kaiken täällä kokemamme on vain sattuman kauppaa. Paskaa säkää. Huonoa tuuria.

Vaikka edelleen silti rukoilen. Joka ilta toivon ja pyytelen,anelen että tämä meitä pahimmalla tavalla rankaissut Jumala parantaisi Saagan ja poistaisi häneltä taakan, mitä hän kantaa. Että antaisi jo tämän perheemme tuskan hellittää. Antaisi minunkin jo nähdä valoa. Antaisi meidän pitää tämän yhden tytön edes.Antaisi hänelle samat elämän eväät kuin muillekkin terveille. Jos Saaga olisi terve, en tuntisi niin valtavaa syyllisyyttä koko ajan. Voisin olla aidosti onnellinen että Saaga selvisi, eikä surkutella sitä kun en tajunnu aiemmin jonkin olevan vialla. Etten syyttäisi itseäni kaikesta koko aikaa. Jokaista itkua, jokaista lääkärikäyntiä.

Kaikki tuntuu painona hartioillani ja iltaisin mieleni valtaa marttyyrimainen lause, jos ja jos. mikset sä ja mikset niin?

Se olisi itselleni itsekkäästi ajateltuna synninpäästö jos rukouksiini vastattaisiin.

Mutta melko naiivia ajatella että niinkuin elokuvissa on aallonpohja, niin onnellinen loppu on kuitenkin kulman takana. Tapahtuu ihme, ja kaikki järjestyy.

Mutta kun ei se mene niin tosielämässä. tätä se ny vaan on. päivästä toiseen selviytymistä. toivoa ja anelua paremmasta. Siitä ettei olisi enää tälläisiä murheita ja tuskaa kannettavana. Pieniin onnen hetkiin takertuen odottaa sitä takaiskua ja romahdusta.

..

Saaga on innostunut tuttipulloilusta tosissaan, nyt vasta toinen päivä menossa, mutta maitoa menee joka aterialla tuttipullosta itse juotuna melkoisia määriä. Lisäksi hän on nyt huomannut että nälkä tarkoittaa sitä että tuttipullosta saa siihen helpotuksen. hän siis rauhoittuu pullolle. ihan kuin muutkin vauvat! Meidän vihannes.:)

miten syvällä voikaan tuntua hyvältä näin itsestäänselvät asiat. ja ruokailutkin menevät jo melko rutiinilla, alamme päästä tosi hyviin määrin tytön kanssa. Nämä on niitä pieniä hyviä hetkiä millä taas jaksaa jatkaa.

Tyttö valvottaa kuitenkin vielä yöllä, en ole kuitenkaan varma mistä syystä. joskus vähemmän aikaa, joskus tunteja. toivon että tilanne taas rauhoittuisi joskus..

tyttö oli nyt Eskoossa ensimmäistä kertaa hoidossa. Tutustuimme häntä hoitaneeseen ihanaan hoitajaan, joka vissiin nyt jää omahoitajaksi saagalle. Tyttö ja ja hoitaja näyttivät kyllä siltä että heidän välillään on yhteys. Jätin tytön hoitajalle turvallisin mielin, vaikka itku oli jälleen vuolasta kotiin ajaessa.

kuitenkin tuo kolme yötä ma-to olivat tärkeitä ja nukuinkin paljon.

 kävimme myös pieniä poikia viihdyttämässä Duudsoni parkissa, jonne saimme B21 osastolta lahjoituksena liput. Kiitos Duudsoni park lahjoituksestanne, se tuli todella tarpeeseen. Seurana meillä oli Lucaksen serkku, jonka kanssa hän on kuin paita ja peppu. Hänen äitinsä,saagan kummitäti oli myös mukana. Nautin viettää päivän pienten urheiden poikien kanssa, jotka arjen kiireessä jäävät vähemmälle huomiolle. Nyt he saivat koko päivän huomion ja ottivat siitä kyllä kaiken irti. Hiki tuli sekä äideillä että lapsilla. ja hyvä mieli. Kiitos ihanalle seuralle. Päivä oli niin onnistunut.

 

..

 

Näin joulun alla olen myös miettinyt sitä omaa osuuttaan auttamisessa. Meitä auttoivat läheisten tiheä tukiverkko pahimpina aikoina, mutta on paljon heitä, joilla ei ole asiat niin hyvin.

Juhlapyhinä sen sitten näkee, kun ei ole varaa yltäkylläiseen pöytään tai uusimpiin vimpaimiin lapsille.

Ei meilläkään ole ylimääräistä kuin velkaa. Isäntä on yrittäjä, joka tuntuu tässä valtiossa olevan se paskasammio ja raskaimman mukaan veroja maksava taho. Olemme hänen tulojensa varassa omakotitaloineen ja lapsikatrainemme. Omaishoitajien palkkaus on ihan naurettava, miettien sitä, että omaishoitaja on töissä 24/7, poislukien 3vapaapäivää per kuukausi. Emme kuitenkaan kärsi nälkä ja lapsetkin saavat pakettinsa jouluna.

Mutta löysin itseni sitten jouluapua ryhmän sivuja tutkimassa ja löysin paljon perheitä jotka tarvitsevat apua. Löysin perheen, jolle yhdessä omien vanhempieni kanssa teimme herkkulaatikon sisältäen kaikki joulupöytään tarvittavat ruoat. Kinkun,laatikot,piparit,juustot,salaatit,glögit ja karkit. Päätin, että teen näin joka vuosi, vaihdan joulukorttien lähetykseen menevät rahat konkreettiseen auttamiseen. Paketti lähti kälyni isän auttamana paikkakunnalle, jonne olisi ollut suuri vaiva meidän lähteä erikseen ajelemaan. Kiitos kälylleni ja hänen isälleen sekä äidilleen suuresta avusta!

Auttamisesta tuli se viimeinen henkäys joulumieleen. Puhdas, auttamisesta tuleva hyvä olo.

..

Myös haikein mielin kohti joulua, viime vuonna tyttömme vietti sen vtolla Tayssissa. Tämä on ensimmäinen joulumme yhdessä. Ensimmäinen joka meidän olisi pitänyt saada viettää puuhastelevien yksivuotiaiden tyttöjemme kanssa.

Nyt Saaga täyttää mielemme hymyllään ja uusilla taidoillaan. Ei niinkuin ikäisensä (korjattua ikää nyt 10kk ja risat, kalenteri-ikää 1vuosi ja risat.) kuten käsien syömisellä, lelujen pureskelulla ja kroppansa uudenlaisella hallinnalla. pienillä askelilla uutta oppien. Kuitenkin täällä kanssamme.

Näillä mennään taas.

 

17 päivä uudet labrat, jotka ovat nyt olleet tasaiset onneksi. seuraamme ja toivomme että näin pysyy.

..

Kirjoitan enemmän saagan eeg tuloksista vaikka huomenissa. nyt tarpeeksi tekstiä yhteen kertaan ja Saaga huikkii sylissä äi-äi, ja naureskelee, joten siirrymme olkkariin jumpalle ennen yöunia. :)

 

-karhuemo