niitäpä niitä.

Nyt se influenssapelko on taas nostanut päätään. Saaga on voinut tartunnan saada oleskelupaikastaan tässä viime viikolla. Ainakin siellä on muut sairastunut. Onneksi sain ennakoivan soiton, jotta osaamma varautua tulevaan.

Ahdistusta,pelkoa,hysteriaa? Mitä nyt ja mitä jos ja kuinkas sitten.

Saaga on ollut tänään hiukan erikoinen, väsynytkin ehkä. Vaisu, mutta kuume ei nouse, räkä ei juokse, eikä mitään siis infektio-oiretta ole.Toki yllätys oli huima eilen illalla, kun hampaita pestessämme bongasimme tytön suusta ensimmäisen poskihampaan! Tytöllähän on siis tasan yksi ylähammas, ja neljä alahammasta. Tähän väliin neiti sitten päätti tehdä perimmäisen poskihampaan :D noo, mitäs sillä järjestyksellä väliä. Joten voin kuvitella poskien punottamisen ja nurrusuuden johtuneen siitä.

Oksentelemistakaan ei ole ollut, mikä nyt perusarjessa on normaalia. mut se ei haittaa, mukava kun ei tartte tytölle vaihtaa vaatteita kymmenen kertaa päivässä.

Onneksi eilen illalla yöhoitajamme saapui ja vietti ensimmäisen yönsä Saagan unta valvoen. Meitä jännitti, miten homma lähtee sujumaan, mutta se meni paremmin kuin odotimme.

Saaga huusi tapansa mukaan osan yötä, mutta koska tiedostimme hoitajan olevan läsnä ja hoitavansa tilanteen, olen nukahtanut nopeasti uudelleen. Joten sillai voisin sanoa, että olen levännyt viime yönä enemmän kuin koskaan sen jälkeen kun Saaga kotiutettiin 1.5.2015. Siis niinä öinä kun Saaga on ollut kotona, kyllähän sitä intervallien aikana on saanu nukkua. :) Edes ajatus ulkopuolisesta hereillä meidän talossa ei herättänyt väsynyttä. Äkkiähän me tutuiksi tullaan ja hoitaja osaksi perhettä otetaan, että luottamus syntyy molemmin puolin. Kuten meidän Saagan päivähoitajankin kanssa, olemme hänet jo kivasti perheeseemme omineet. :) mutta viime yönä sitä huomasi todenteolla sen, miten tarpeen tämä yöhoito on tullut, ilman emme olisi kauaa enää jaksaneet omin neuvoin.

--

Huomenna Saaga ja me lähetähän reissuun! Siis päiväksi tuonne Vaasan rannikolle. Tapaamaan ihanaa perhettä, johon olemme tämän blogin ansiosta tutustuneet ja jolta olen saanut äärettömän hyviä ja tarpeellisia neuvoja tukiasioihin ja muihin asioihin mihin erityislapsen vanhempana joutuu. Olemme siis löytäneet perheemme mentorin, ja nyt on ihana nähdä hänen kotinsa, ja perheen erityisensä. :) Jännittää hurjasti siis tuo matka. Eihän se nyt ole kuin tunti suuntaansa, mutta Saagan kanssa kilometrikin voi olla tuskaa. Joskus sairaalaan ajo (alle 20km) menee tytön huutaessa aivan keuhkojensa täydeltä.

Joten, matka voi mennä joko hyvin, tai hyvin huonosti. Nähtäväksi jää! Hyvin herkästi sitä on tullut jäätyä vain kotiin, koska se on "helpompaa". No nyt koitti vihdoin aika ja paikka käydä kyläilemässä. Odotamme huomista innolla. :)

--

Nyt Saaga on sitä mieltä että täällä ei kukaan enää kirjoita, vaan pitää mennä sylittämään kunnolla, eikä näin samalla kirjoittaen. Joten ensi kertaan.

 

-karhuemo