Olisi vaan pitäny viel pitää mölyt mahassa tulevasta kotiutumisesta.

Tää on niin paskaa.

ke-to välisenä yönä jouduimme miehen kanssa hyssytellä pientä huutavaa Saagaa.

Ei rauhoittunut niinkuin normaalisti sylittelyllä, eikä millään.

yö meni sumussa, ja soitinkin keskolaan jo ilmoittaakseni että lähen sinne, mutta sitten tyttö nukahti.

Saimme nukkua muutaman tunnin, minä sohvalla tytön kanssa, jos hän alkaisi taas huutamaan.

Torstain labrat aamulla kertoivat sen jo mitä äidinvaisto yöllä yritti kertoa, tulehdusarvot oli koholla.

Tyttö on taas kipeä.

Alkoi kuumeinen etsintä mikä nyt on. Tyttö ollut ehkä hiukan räkäinen, ja mietittiin josko olisi flunssan saanut. tai yskän.

voi miten sitä toivoi että tytöllä olisi vain yskä!!

Mutta ei.

Ensin alkoi ongelmat siitä, että dialyysikatetrin kautta vatsaontelosta pitäisi saada näytteet.

Vaan eipä dialyysikatetri antanut valuttaa nestettä sisään..

TUKOSSA.

Näin perustyhmälle ihmiselle se oli vähän paniikki, mitäs nyt? Miten niin tukossa? voiks se mennä tukkoon?

Hoitajat yritti, lääkäri kävi katsomassa. Soittelee ympäri Suomea miten toimitaan.

Muutama keino on, niitä kokeillaan.

Ei auta.

Tyttö itkee ja on selvästi kipuinen. Alan aavistella että peritoniitti taas.

Pakko mennä kotiin kun ilta hämärtää. Päivystävä soittaa myöhään ja kertoo että otetaan yöksi aikalisä, he ei löydä ketään joka olisi tehnyt liuotusta letkuun jolla voisi EHKÄ saada sen auki.

Olivat väläytelleet että tyttö siirretään tampereelle TAYS:siin jos he ei saa auki letkua.

Tai jopa HUS:siin.

Mitä ne siel tekisi asialle? otetaanko katetri pois? mitäs sitten?
Tyttö ei tahtonu syödä, joten nenämahaletkun laittoivat.

MIKÄ PETTYMYS.. Tuntui niin pahalta kun tiedän että Saaga kyllä söis, jos maito sopisi. Mutta munuaislapsille tarkoitettu maito on parempi kuin tavallinen korvike, joten ei auta, pakko niellä tämä.

Pakkosyöttö. VIHAAN SITÄ!

Mutta ymmärsin että nyt on pakko..

Kanyyli laitettu päähän, antibiootit siitä menemään, ootellaan aamun labroja.

yö menee kiekatessa, ajatukset velloo ainoon ja tyttöjen syntymään.

Ahdistaa, vituttaa. Itku tulee.

Mikä vittu siinä on ettei vois ny vaan kaikki kääntyä hyväksi..

Aamulla soitto keskolaan ensimmäisenä herättyäni. Mikä tilanne, tuleeko lähtö tayssiin, hesaan?

Olivat nyt löytäneet ihmisen joka kertoi miten tehdä. Nyt kokeillaan.

Pään magneettikuvat otettiin aamupäivällä, en kuunnellut puoliakaan koska negatiivisten uutisten tulva oli päivälle jo ylittynyt. Sama tilanne, huono on, vaikka lääkäri sen nätiksi pukikin.

Sain sanottua että ollaan ny tähän tyytyväisiä, aivan sama.

En vain halunnut kuulla enempää huonoja uutisia, näis olis ihan tarpeeksi.

Sitten, letku alkaa vetää. Hoitajat kertovat et hyviä uutisia. Ei tuu lähtöä mihinkään.

Näytteet otetaan, ja näkihän sen silmälle että dialyysineste oli sameaa.

Peritoniitti.

Justhan siitä puhuttiin että Saaga on päässyt niin helpolla noiden kanssa. oikeasti se voisi olla todella kohtalokastakin.

Ajatus valuu jalkoihin, mitä mä taas tein väärin et otetaan takapakkia näin.

Leukkarit koholla, tulehdusarvot koholla.

Tyttö taas täynnä letkuja, vaik just niistä päästiin

...

Tuntuu taas että se tunnelin pää katoaa näkyvistä. Ei valoa, ei toivoa.

On vaan mustaa ja ajatus velloo vaan että koskahan se onni kääntyy lopunkin ja peritoniitti ei annakkaan periksi

Montako kertaa kokeilen onnea tässä asiassa?

Alan kallistua letkun poistamiseen mahdollisimman nopealla aikataululla.

Kyllä se HUS antaa luvan dialyysiin, luotan siihen. Pakko luottaa.

Jos tyttö tämän selättää, niin letku lähtee. samantien.

Nyt joutuivat aloittamaan laimealla dialyysilla ympäri vuorokauden, 6 sykliä päivässä että tulehdus saadaan selätettyä.

Muutenhan tyttö ei olisi dialyysia tarvinnut.

Kumpa Saaga nyt jaksaisi taas taistella..

 

Ja kaikki meni niin hyvin.

Kotiin maanantaina? Tuskin.

Kaikki olisi jo ollut valmiina.

 

nyt taas elämme, tunti kerrallaan.