Ajattelin aluksi etten aloittaisi mitään kirjoittelemaan perhettämme kohdanneesta surusta ja tuskasta..

Mutta kun asiaa tarpeeksi kauan sisällään velloi, ja vaikka puhui ja puhui sitä myös ulos, alkoi tuntua että pitäisi saada kirjoittaa. valuttaa ne ajatukset ulos mielestä..

Kerronpa Saagan tarinan omasta näkövinkkelistä, ajatuksien tullessa ulos sellaisina kuin ne on, muokkaamatta sen kummemmin..

 

Aino ja Saaga

Miten ihana tunne, katsoa raskaustestiä ja todeta että siinä on hento viiva.. pieni, hento, ei yhtään samanlainen vahva viiva mitä poikien ajalta. Päätin käydä varhaisultrassa yksityisellä varmistamassa ettei kyseessä ole tuulimuna, jonka koimme tätä raskautta ennen.

rv 6+3 olin tutkimuspöydällä kun ultraaja totesi että hyvänen aika, täällähän näyttäis olevan kaksi, kyllä, kaksi pientä tainta. Mutta toinen hiukan kohdun seinämässä kiinni, en näe sykettä, toiselle näen. Nyt täytyy vain odottaa että onko tämä toinen lähteäkseen tästä elämään.

Ja odottelimme, kunnes rv 8+2 saimme sitten varmuuden neuvolassa, meille oli tulossa kaksoset. Miten ihana tunne, pieni paniikki että apua, kohta meillä on kahden sijasta neljä lasta! ihana, jännittävä , kutkuttava tunne.. olisiko siellä nyt tytöt, vaiko poikia, vaiko molemmat?

sitten alkoi neuvolassa ravaaminen, katsotaan onko identtiset, joo näyttäisi olevan yksi istukka, mutta eri vesipussit. ohut kalvo on välissä, ultria kahen viikon välein äitipolilla. Mietin että hieno juttu, nähdään heti jos on jotain pielessä. Mono-di, raskaus luki epikriisissä. Niskapoimu ultrassa kaikki ok, upeasti kasvetaan tasatahtiin, ja rakenneultraa ennen paljastui rutiinikäynnillä että meille olisi syntymässä identtiset tytöt.

Sitä kuplivaa onnen tunnetta ei voi kuvailla! ihanaa, upeaa, kaksi tyttöä, kahden pojan lisäksi. Täydellinen jatkumo ihanalle elämälle, raskaan kuopuksen epilepsialeikkauksen ja sen taistelujen jälkeen.. Kaikki olisi täydellistä ja lapsiluku tässä. Ostaisimme isomman auton, seitsenpaikkaisen. ja mites huoneet, kun on vain kolme makkaria? järjestelykysymys, mietimme. Tai laajennetaan! kyllähän me keinot keksitään, ihanaa, meille tulee kaksoset!!

 

Liityimme monikkoperheet Ry:hyn ja tutkin kaiken sieltä sivuilta. riskiraskaus, ttts ja nämä sivuutin, koska kyseessähän oli mono-di, ja tyttöset turvassa siellä omissa pusseissaan-.. tokihan se mahdollisuus olisi, mutta pienempi kuin esim mono-mono tilanteessa. Ei varmasti koskisi meitä.

 

Ihanaa meille tulee kaksi tyttöä! oli vain mielessäni, ja en pelännyt mitään raskaudessani. Maha kasvoi ja tytöt tasatahtia. eroja oli vain maksimissaan 3% ja painoissa joitain grammoja. Kaikki meni upeasti. virtaukset olivat aina hyvät, kaikki oli mallillaan. mitään ongelmia ei osattu odottaa. Ostelin turvakaukalon toisen lisäksi, ja kaksostenrattaat. Sain elämäni ensimmäiset baby showerit joissa akkaporukalla intoilimme tulevista tytöistä, ja siitä ihanasta tunteesta olla äiti kahdelle tyttärelle. Haaveilin saavani samanlaisen suhteen tyttöihin kuin minulla ja äidilläni. Siihen pyrkisin. Tytöt saisivat aikanaan ponit, ja valmentaisin heidät ratsastuksen ja kilpailemisen ihmemaailmaan. Rakastaisin heitä silmittömästi kuten poikianikin, ja loisin heidän kanssaan läheiset suhteet.

ostelin arkana tyttöjen värisiä vaatteita, ja kohta kaappi olikin täynnä ihania vaaleanpunaisia hepeneitä täynnä. ostin toisen pinnasängyn naapurissa asuvalta ystävältäni, ja jemmasin ne kaikki odottamaan h-hetkeä. Laitoin turvakaukaloihin saman väriset lämpöpussit, koska haalareihin pukeminen olisi hirveän vaivalloista, kun puettavana olisi kuitenkin vielä kuopus. esikoinen osaa jo itse pukea. Sairaalakassikin voisi jo pakata, mutta lykkäsin sitä tietoisesti myöhemmäksi, että olisi jotain mukavaa sitten vielä tekemättä.

kovasti mietimme tulevaa joulua, ja että olisinko silloin vielä yhtenä palana, vaiko jo tyttöset sylissä sairaalassa. Vai olisiko tytöt syntyneet jo aiemmin ja olisivatko keskolassa kasvamassa jouluna, vai kotona jo. Paljon miettimistä miten joulua sitten viettäisimme..

Se "jotain" kuitenkin tapahtui. Keskiviikkona 19.11.2014 olin neuvolakäynnillä jossa kuuntelimme sydänäänet, ja tytöt mylläsivät urakalla mahassa, niin kuin aina. Ainoksi nimeämämme A tyttö oli villimpi tapaus ollut alusta asti, ja hän nytkin potkiskeli tutkimusten aikana. Sykkeet oli hänellä aina vähän korkeammat,nytkin neuvolantäti sitä tarkkaan kuulosteli ettei olisi liiankin korkeat, mutta päätyi siihen ettei ole. B-vauva, Saagaksi nimetty, oli rauhallisempi ja siirtynyt alemmaksi kuin Aino.

Kaikki oli kuitenkin hyvin, mä voin suhteellisen hyvin, mitä nyt supistuksia olin tuntenut jo 20 viikoilta lähtien, mutta ne olivat minulle tuttuja jo poikia odottaessani. kipeitä eivät olleet, vain ”kovettumia”. Juttelimme tunnin verran ja sitten kotiin. Hyvillä mielin silittelin isoa vatsaani, ja ajattelin miten päivät alkaa ihanasti vähetä ennen h-hetkeä, ja että ei menisi enää kauaa että saisin tytöt syliini..  Käyn vielä äitini luona iltapäivällä, ja minulla alkoi olla vähän heikko olo, ja huilasinkin hetken sohvalla, kun mietin kuumeisesti että eihän vaan vatsatauti olis iskemässä.

Torstaina sitten aamupalapöydässä äitini viestitti töistä että heidän koiravanhuksensa, pieni pommi, voi jotenkin huonosti. Että varaisinko eläinlääkärin, he olivat isän kanssa joutuneet lähteä töihin, ja halusivat että menisin katsomaan koiraa ja viemään tutkituttavaksi. Pakkasin pojat ja suuntasin autoni vanhempieni kotiin. Koiravanhus oli todella huonossa kunnossa ja hengitti vaikeasti. Pienen pommin äiti kuoli vain 7kk aikaisemmin keväällä sydänkohtaukseen, joten soittelin eläinlääkärille ajan. Muutaman tunnin päähän sain semmoisen ylimäärä ajan, mutta jos hätä tulisi niin paikalle sitten vain aiemmin. No tästä meni puolisen tuntia kun vanhus alkoi hoiperrella ja kupsahti syliini monesti kuin tajunnan menettäneenä. Pakkasin pojat taas autoon ja sit mentiin. En jaksanut odotella ja mietin että aika loppuisi pian kesken. Tunnistin jo oireista tämän johtuvan sydämestä. Soitin isälleni ja hän hyppäsi mukaan työpaikaltaan. Eläinlääkärin tuomio oli musertava, vaikka aavistin jo sen olevan vanhuksen viimeinen eläinlääkärireissu ajaessamme paikalle. Sydämen vajaatoiminta, akuutti, ei parannuskeinoa. Reisivaltimo lyö eri tahtiin kuin sydän, ja vatsaontelo täyttyy nesteestä. Aneeminen ja toivoton tilanne.  Ainoa vaihtoehto on eutanasia. Minuun sattui katsoa isääni, joka kumartui pienen vanhuksen ylle pidätellen itkua. Juurihan me tämä painajainen käytiin läpi, kun vanhuksen äiti kuoli oman äitini käsivarsille saatuaan sydänkohtauksen.. mitään ei keritty tehdä.

TÄMÄ ON EPÄREILUA.. ajattelin. miksi vanhempani menettävät taas koiransa. koti olisi tyhjä.  ei yhtään koiraa. Soitan äidille, ei vastaa, soitan työpaikan toimistoon ja käsken kuuluttamaan äidin, nyt on kiire. Äiti vastaa, alkaa itkeä. minä itken. sanon että lähen nyt hakemaan häntä tänne, saattamaan vanhuksen viimeiselle matkalle. lääkäri lupasi odotella että olemme kaikki paikalla. Hyvästelemässä urhean 10-vuotiaan vanhuksemme. Haen äitin, kysyn haetaanko pikkusisko. ei, siskolla paljon kokeita tänään, se romahtaa ja sit ne kokeet menee pilalle. Ajamme eläinlääkärille ja sylittelemme vanhuksen matkalle. Kipu ja tuska oli äkkiä poissa. Pojat olivat tutkailevaisia, miksi kaikki itkee. Selitän että vanhus tuli todella kipeäksi, ja nyt on mennyt taivaaseen ja meillä tulee sitä niin kova ikävä, siksi itkemme. hätää ei ole kuitenkaan. MIKSI SE ON TOSSA LAATIKOSSA JOS  SE ON TAIVAASSA? kysyy esikoinen 5v. Minä selitän että kun vanhusta tuli enkeli hakemaan taivaaseen, vain vanhuksen sisin, eli sielu mikä on meissä kaikissa, lähtee taivaaseen. Kuoret jäävät, jotka sitten hautaamme, tai tässä tapauksessa tuhkaamme ja tuhkat tuodaan sitten mumman kotiin niin kuin aikaisemmankin koiran. Kuoret on ne mitkä jäävät,ja sielua ei voi nähdä. Tämä riitti esikoiselle selitykseksi..

 

ja voi kun olisin tiennyt miten suuri merkitys tuolla selityksellä olisi vielä tulevina päivinä..

Koko loppupäivä meni vähän kuin sumussa. Sisko tuli koulusta, ja suuttui kun ei saanut olla mukana, itkua, kipua ja ikävää. Kaikilla paska mieli. Lähdin poikien kanssa kotia, ja illalla kun sain rauhoittua sohvalle, aloin miettiä, olinko tuntenut liikkeitä koska viimeksi tänään? Normaalisti tytöt mylläsivät niin että sai lähinnä miettiä, nukkuvatko ne ikinä.

EN TUNNE LIIKKEITÄ. Iski pieni ahdistus. inhottava tunne mahanpohjassa, joka oli yltymässä hetimmiten paniikiksi. Mehua naamaan, karkkia, makiaa, sokeria suoraan pötistä. sitten sohvalle kyljelleen.

APUA EN MÄ TIEDÄ TUNNENKO MITÄÄN.

MÄ EN TUNNE MITÄÄN!

Sitten B vauva Saaga vasemmalla kyljellä potkaisee. Mutta Aino ylhäällä oikealla puolella on hiljaa. Normaalisti potkii aina napaan ja suoraan ylöspäin, ja olen hänen varpaitaan jo kutitellut mahan läpi, koska hän tunki aina jalan melkein nahasta läpi asti. Kantapäästä olen häntä kiinni napannut. Vilkas lapseni, mikset liiku? Onko jokin hätänä?

TUNNEN JOTAIN, PYLLYN? JALAN? oikealla ylhäällä, 

JOO TUOSSA ON JOTAIN. . ajattelen. mutta yhtäkkiä iskee paniikin aalto mahaani koskiessani.

APUA MÄ EN HALUA KOSKEA MUN MAHAAN, AHDISTAA..

Outo tunne, paniikki, nyt ei oo kaikki hyvin. Paniikki, ahdistus. sydän alkaa hakata, ja pelko valtaa mieleni.

TUNNEN AINON, se ei LIIKU!

Se vain tuntuu kelluvan..

Kysyn mieheltä että onkohan kaikki hyvin, alkaa tuntua oudolta. Mies rauhoittelee, ei varmaan oo mitään hätää. Soita huomenna synnärille jos tuntuu vielä oudolta.

Joo soitan aamulla jos tuntuu siltä. Ajattelin ja kävin nukkumaan. makuullaan kun olin niin Saagalla alkoi hikka. Hymyilin ja mietin että kyllä asiat järjestyy.

Aamulla en edelleenkään tuntenut liikkeitä, ja sama paniikin aalto alkoi iskeä. miten mä nyt toimin? soitanko synnärille? oonko turhan hätäinen? ei ny viittis ketää vaivata tämän takia.. oon vaan ylireagoiva taas.

Soitan kuitenkin. "Joo tottakai saat tulla tarkistamaan tilanteen, ajele vaan tännepäin. " Pojat sai ottaa mukaan. tottakai.

 

Synnärillä nousen tutkimuspöydälle ja ihana, rauhallinen hoitaja tulee siihen dopplerin kanssa. "kuunnellaas sitte niin ei tarvi murehtia turhaan." ja alkoi etsiä sydänääniä. Saagan sydän löytyi heti, Ainon ei. etsii ja etsii, minä katselen poikia leikkimässä oikealla puolellani pienellä lasten leikkipöydällä. Naureskellaan että kylläpäs se toinen nyt pääsee karkaamaan aina.. ei millään meinaa löytyä.. hehhehh.

tunnen sen paniikin aallon taas. JOKIN ON HÄTÄNÄ. miksei se tajua?

 

hoitaja hakee pienen ultran, sanoi että kuvataas niin on helpompi, ettei tarvi niin kauaa tääl ootella, pääsette sit viikonlopun viettoon.

Joo, olin menossa anoppini luo tekemään joululaatikoita. Ihana metsän rauha, kaukana kaupungista. Rentoutumista ja valmistautumista jouluun. rupattelua ja keskosmyssyjen kutomista. ajatus karkaa. en mä sinne pääse. tiedän sen. nyt on jotain vinossa.

Hoitaja tuo ultran. vilaukselta katson kun pyörittää kuvan Ainon kohdalle. ja nopeasti nostaa anturin. ehdin nähdä että tyttöni siinä makasi, mutta en nähnyt sydäntä. Kurkussa kuristaa. hoitaja pyyhkii vatsani ja sanoo että onpas tää kone ny epäselvä, mäpä kuule vien sut tuonne paremman koneen ääreen niin saadaa kunnon kuva tytöistä!

huikkaan poikia mukaan mutta hoitaja keskeyttää. "Mä pyydän tähän ton meidän toisen hoitajan katsomaan poikia siksi aikaa, nii ei tarvi keskeyttää leikkejä." Ja hymyilee.

SIELLÄ ON JOKU HÄTÄNÄ. sydän alkaa hakata. voi helvetin vitun vittu. mitä helvettiä täällä tapahtuu. mitä mulle tapahtuu?

hoitaja vie mut viereiseen huoneeseen. huone täynnä väkeä. lääkäri istuu ultrakoneen äärellä. ainaki viis hoitajaa lisäksi.

Lääkäri käskee istua sängylle. mä tajuan jo mistä on kyse.

muhun alkaa sattua fyysisesti, supistaa, alkaa itkettää.

En katso ultraan, katselen verhoja. lääkäri ultraa. saagan kohdalla anturi käväisee, mutta ainon kohdalla anturi pysyy.

"Mulla on ikäviä uutisia. toinen sikiöistä on menehtynyt. Olen hirveän pahoillani."

TOINEN ON MENEHTYNYT..

KUOLLUT.

Mun rakas.. mun tytär.

EI OLE ENÄÄ.

KUOLLUT. MENEHTYNYT. POISSA.

Alan huutaa, itken hysteerisenä. saan paniikkikohtauksen. hoitajat pitävät kiinni molemmilta puolilta.

"pitää saada ultrattua toisen sikiön vointi, pitäkää äitiä aloillaan."- kuulen lääkärin sanovan.

Joku kysyy kuka soitetaan tänne poikia hakemaan? toinen hoitaja lähti soittamaan miehelle.

VAARI. mun isä, soittakaa sille. Mis mun puhelin. vaarin kuva on siellä. isukki lukee siinä.

Soitatko itse vai soittaako meistä joku?

Soitan itse.

Kun isä vastaa, alan itkeä. Tuu tänne, toinen vauvoista on kuollut. oon synnärillä..

en saa sanoja pihalle. puhelin putoaa. itken ja huudan. Hoitaja puhuu vaarille.

hän on nyt tulossa. ja miehesi myös. ei hätää. 

 

EI HÄTÄÄ? mitä sä just sanoit? mun lapsi on kuollut!
Mä en saa syliini kahta tytärtä!

Mä olen menettänyt niin paljon.. mä en selviä.

Tuntuu etten saa henkeä. paniikkikohtaus vie tajunnan rajamaille.

istun tuolilla enkä näe tai kuule. korvissa humisee. en saata koskea mahaani.

Lääkäri puhuu toisen sikiön raskauden jatkamisesta. vasta 30+3 menossa, pitäisi vielä antaa kasvaa. osastolle. siellä niin pitkään ku mahollista. 36 vkoilla ois hyvä syntyä.

antaa varuuksi keuhkoja vahvistava pistos.

juha tulee. mun vanhemmat tulee. sisko tulee. meen puhumaan pojille. nyt tarvitaan voimia, mietin. Älä romahda. lapset säikähtää.

 

Istun lattialle leipää syövien poikien luo ja kohtaan hämmentävät katseet.

lucas kysyy, äiti mikä sun on?

äitillä on paha mieli. äiti sai justiin kuulla, että toinen vauvoista onkin mennyt taivaaseen.

"aijaa, miksi se sinne meni? eikö se tuukkaa kotia? hakiko enkeli sen sun vattasta suoraan? "

Ei, ei tuu kotiin. kyllä haki. mutta muistatko kun äiti kertoi miten sille koira vanhukselle kävi kun se meni taivaaseen? Kuoret jäi ja se sielu lähti enkelin mukaan. ja sit ne kuoret haudataan sitten.

Äidin vatsassa on vielä ainon kuoret, mutta sielu on lähteny taivaaseen. Ja siksi äiti itkee, koska äitillä on vauvaa niin kova ikävä, ja äiti olisi kovasti halunnut saada vauvan kotiin.

Hoitaja nyyhkii poikien takana. mä puren kieltä.

"mutta entä se toinen vauva?"

Toinen vauva on vielä äitin vattassa, se ei oo menny taivaaseen. .mutta nyt äitin täytyy jäädä tänne sairaalaan että lääkärit voivat vahtia että elävällä vauvalla on kaikki hyvin.

"mennäänkö me mummalle ja vaarille?"

Joo. saatte mennä sinne. yöksikin vaikka. äitin pitää jäädä tänne.

"joo selvä!"

kaks vuotiaamme katselee ja mutustelee leipää. ei puhu mitään.

mä puren kieltä. kyyneleet valuvat vaikka kuinka yritän tsempata.

 

Mitä ihmettä täällä tapahtuu? meille? miten meille voi käydä näin? ei näin käy ku elokuvis?

MUN LAPSI ON KUOLLUT KOHTUUN.. ennenku edes elämä sai alkaa, se loppui..

enkeli vei taivaaseen.. mistä mä tiiän.

onneksi lapselle se riittää.

mulle ei! missä mun lapsi on? mihin se nyt meni kun ei ole edes syntynyt vielä? miten voin kantaa kohdussani nyt sekä kuollutta että elävää lasta kuusi viikkoa??

Ei käy.. en halua. en pysty. en halua ees koskea mahaani..

 

Lääkärit juttelee, luultavasti akuutti ttts. patologi ottaa kantaa sitten.

ei näy ongelmia saagalla. kävellää osastolle.

Sängylle makaamaan ja sydänkäyrät kii.

saat levätä täällä ja siirretää sit tonne toiselle osastolle. Lääkäri tulee. hän varuuksi soittaa tayssiin. viikkoja niin vähän että jos alkavat viikonloppuna syntyä, nii he eivät pysty hoitaa niin pieniä.

lääkäri lähtee. istumme porukalla. juttelen ilman tunteita. ei osaa käsittää. ei ymmärrä. itkeviä kasvoja ympärillä.

sattuu jo fyysisestikkin. saaga potkii. aino kelluu.

itkettää mutta silmiä kirvelee.

vanhemmat ja sisko tekevät lähtöä. mies lähtee poikien kans mukaan.

nähään huomenna. jaksamista. mies tulisi vielä takasi. käy hakees vähä vaatteita ja muita kotoa mulle.

hiljainen huone.

katselen verhoja. en ajattele mitään.

lääkäri tulee. muutos suunnitelmiin. Emme pidä sua täällä, vaan sut siirretää tayssiin. jos syntyvät viikonloppuna niin heillä tulee kiire siirtää mut sinne, koska he ei hoida näin pienillä viikoilla olevia keskosia, ei oo resursseja.

tayssiin. siis tampereelle?

itku tulee. soitan miehelle. pakkaa jotain mukaan et pärjään tampereella. tuu äkkiä, ne tilas jo lanssin joka vie mut.

mieskin alkaa murtua. he tulee heti.

vanhemmat kurvaa takasi. mies tulee takasi. lapset jäi siskolle.

itkua, en halua lähteä. niin kaukana. yksin sinne. en jaksa..

Pihalla halataan tiukasti, itkettää, kootaan kuitenki ittemme ja nousen autoon. Sovitaan että mies tulee sitten lauantaina heti käymään.

Matka on pitkä maata aloillaan. En halua puhua hoitajalle, joten laitan silmät kiinni. Nukahdan, silmiä kirvelee.en näe unta.

Perillä hoitaja vie mut synnytysvastaanottoon.. Siellä hoitaja pukkaa mut odottamaan käytävälle muiden maha pystyssä olevien kanssa. Itkusta turpea naamani antaa muille odottajille enemmän tietoa kuin mikään muu. Ahdisti istua siellä, ja miettiä millä asialla muut olivat siellä.

Pääsen sermien taakse sängylle odottamaan, mutta en saa ku kengät pois niin lääkäri tulee ja sanoo että otettaisiin vielä ultrat kuitenkin jotta voidaan sit siirtää mut osastolle.

Lääkäri ultraa ja katselee, ja ultraa ja pyytää vieressä istuvalta kandiltakin mielipiteen.

Yritän etsiä lääkärin katsetta että kertoisi minullekkin, kunnes kyllästyn odottamaan ja kysyn sitten että onko joku hätänä.. EN HALUA TIETÄÄ- huuto kuuluu päässäni.

"Näyttäis että tämä toinen sikiö ois hitusen turvonnut.. näyttäis olevan ihonalaista nestettä.. pyydän tähän ton spesialistin paikalle."

Spesialisti tulee ja jo ovelta katsoo kohti monitoria ja sanoo "Selvä tapaus, varatkaa leikkaussali nopeasti, nyt on kiire."

KIIRE????

MIHIN??

MITÄ TAPAHTUU?

Alan itkeä ja täristä, huudan että kertokaa ny saatana mullekki mitä täällä tapahtuu!

"Toisella vauvalla on turvotusta, ja nyt epäillään jonkinlaista myrkytystilaa, ehtiikö miehesi tänne? mistä asti sä tuut? nyt on kiire saada tyttö ulos."

MÄ TUUN SEINÄJOELTA! HELVETTI SIELTÄ ON 200 KM TÄNNE!

"No sitten voi olla ettei miehesi ehdi, menen nyt varaamaan salin ja sut viedään valmisteltavaksi, leikkaus on muutaman tunnin sisällä."

voi vitun vitun vittu..

Soitan miehelle, itken ja huudan että nyt leikataan, tuu äkkiä tänne.. voi luoja tuu äkkiä, toisella tytöllä on joku hätänä kans, jotain on tapahtumassa..

"koska ne leikkaa?" kysyy mies,
NYT! Ihan kohta! apua mä en kestä jos et oo täällä.. en halua kokea tätä yksin..

iskee paniikki. hoitaja tulee antamaan jonkun piikin. en tiedä minkä, itken ja vapisen.

Hoitaja lohduttaa, silittää ja yrittää tsempata, kyllä miehesi ehtii.

Mies lähtee ajamaan mun isän kanssa tampereelle, matka aika 2,5h.

Mut viedään saliin, siellä on porukkaa ku pipoa. Kättä sivulle, kanyyli. onko allergioita? onko sitä tai tätä, kysymystulva.

Oo ihan rauhas, kaikki menee hyvin.

EI MEE! Mun toinen tytöistä on kuollut, ja toinen voi huonosti! MÄ voin huonosti!

ME KUOLLAAN KAIKKI.

anestesialääkäri tulee ja nopeasti on spinaali vaikuttamassa. käännellään ja vuode laitetaan hiukan vinoon verenkierron vuoksi? Sit aletaan leikata. 

VOI LUOJA MIES EI EHI TÄNNE..

Hoitaja pitää kädestä ja kertoo mitä tapahtuu. Nyt on viilto mahassa, eihän tunnu missään? nyt on seuraava viilto tehty, ja seuraava, nyt on kuule kohtu auki, sieltä tulee ensimmäinen.. onneksi olkoon tytöstä!"

KELLO on 19:09

AINO... syntyi ensin enkeli.. Alan itkeä. Mun rakas ja pieni..

"Hoitajat käy pesemässä ainon ja saat hänet sitten kyllä nähdä jos haluat."

Mun enkeli.. itkettää, samaan aikaan hoitaja onnittelee toisesta tytöstä. En näe Saagaa, alkaa huimata.

Katson lamppua ylläni ja hoitaja sanoo että katoppa tänne, keskity. Pysytkö hereillä?

Kuulen ku lääkäri huutaa lisää verta, missä ne pussit on? Hakekaa ny joku lisää, tää ei tyrehdy!
MIKÄ EI TYREHDY?

oon ihan pihalla, huimaa, silmissä sumenee.

VOI VITTU TÄSKÖ TÄÄ OLI.

tähänkö mä kuolen? miks musta tuntuu näin kevyeltä? väsyttää. lämmin olo.

silmät menee kiinni, tai en tiedä sumeniko vain.

Pysy hereillä, hoitaja taputtaa poskea.

heilun vuoteella kai lääkärien toimenpiteistä johtuen.

ajattelen että pitää sanoa hoitajille, että sanoo mun miehelle että rakastan sitä, ja anteeksi.

Mutta kun yritän sanoa jotain, suustani tulikin vain että oksettaa, ja hoitaja tarjoaa kaarimaljaa.

Havahdun seuraavaksi heräämöstä?

Onko kaikki ohi? mitä tapahtui?

Hoitaja sanoo että kaikki on hyvin, saaga on viety suoraan vto:lle koska tarvitsi hengitystukea, mutta on hengissä ja heti kun jaksan voin mennä häntä katsomaan.

Mies ja isä tulee paikalle. itken ja vapisen.

Haluatteko nähdä toisen tytön, miksi haluatte häntä kutsua?

AINO, aino on enkelityttömme. kyllä, tuo hänet.

Hoitaja tuo kauniin tyttölapsen kapalossa luoksemme.. vaaleanpunainen pipo päässä, silmät kiinni, kuin nukkuen.

Niin täydellinen, kaunis, Pitkät ripset, tummaa tukkaa, niin pieni kuin nukke. äidin nenä, isän otsa. poskipäät, kaikki tallensin mieleeni kyynelien läpi. Niin kaunis kuin enkeli. Itkeminen sattui kroppaan, ja huimasi.

Saimme kaikki pitää pientä enkeliä sylissä ja luonamme niin kauan kunnes olimme valmiita laskemaan tytön valkeaan laatikkoon. Sitä kipua, en osaa kuvailla.

Meidän lapsi. tyttö. meidän ensimmäinen tytär. AINO. Miksi, miten, miksi näin? en ymmärrä.. älä vie sitä pois, anna hänelle elämä takaisin.. en tiedä kenelle nuo sanat edes osoitin.

Mies kävi katsomassa Saagaa osastolla. paljon testejä tekivät siellä, joten huonosti näkyi johtojen seasta tyttöä.

Taisin nähdä kuvankin?

Kriisityöntekijää pitäis nähdä, tulee katsomaan osastolle?

en muista oliko näin. en muista paljoakaan noista hetkistä kun siirryttiin osastolle.. mies lähti isäni kanssa takaisin seinäjoelle jossain välissä.

Serkkuni tulee luokseni ja on osastolla kolme yötä kanssani, siitä olen hänelle äärettömän kiitollinen. En olisi selvinnyt niistä öistä yksin, ja mieheni joutui kuitenkin palaamaan kotiin lastemme luo.

Tuon päivän muisteleminen sattuu vieläkin niin paljon etten pysty tätä tekstiä edes oikolukea. Kerron myöhemmässä postauksessa mitä ongelmia leikkaukseen liittyi, ja kuinka olimme todella kaikki kolme menehtyä tuona päivänä.

-karhuemo-